30. kesäkuuta 2018

Vilkaisu kasvihuoneelle


Kasvihuoneella kasvu tasaantuu. Tänä vuonna oltiin vielä kesäkuun alkupulella edellä kaikessa. Mutta viime aikojen viileät ilmat, kylmät tuulet ja sitäkin viileämmät yöt ovat tasoittaneet kasvupyrähdystä.


 TÄSTÄ pääset vilkaisemaan tunnelmia kuukausi sitten ja TÄSTÄ vuosi sitten kasvihuoneen tilanteen vertailun vuoksi. 


Kasvihuonekurkku 'Euphya':ssa on jo seitsemän kurkkua tulolla.



Basilika on hyvä kumppanuuskasvi tomaatilla kasvihuoneessakin. Viimevuotisen hyvän kokemuksen jälkeen basilikaa löytyy meillä vain kasvihuoneesta. Uutena kokeiluna on vielä lehtiselleri sekä kirjava salvia.


'Gardeners Delight' -kirsikkatomaatti on ehtinyt raakilevaiheeseen ja useita raakileitakin on.


'Laukaus'- tomaatin kukka antanee vaikutteita tulevan hedelmän koosta.


Viime vuonna epäonnistuin meksikolaisen minikurkun kanssa avomaalla, nyt löysin taimia uudelleen ja kokeillaan kasvatusta kasvihuoneessa. Vesisaavin vieressä lattialla on tilaa.


Paprika notkuu hedelmää. Yksi alkaa jo punertua... Se on sitten ensimmäinen itsekasvatettu paprika koskaan. Mutta vielä saamme hieman odottaa.



Toinen paprika intoutui pituuskasvun kustannuksella kukkimaan. Sen kukkia ja tulevia nuppujakin oli pakko karsia, muuten siitä olisi tullut kirjaimellisesti paprikapallo. 


Vesimeloni on lähtenyt mukavaan kasvun alkuun. Tai siis molemmat. Potissa olikin yllätykseksi kaksi taimea! 
  

Kasvihuoneen ulkopuolella on mintturuukku, jossa on kolmenlaista minttua. Minttua on leikattu jo teeksi useamman kerran.

Pian olisi taas teeaika, takimmaisen mintun koko antaa siihen merkittäviä viitteitä!



Muistutus vielä blogini arpajaisesta joka päättyy 6.7. klo 21.00. Pääset sinne TÄSTÄ!

Huomenna onkin Avoimet Puutarhat -tapahtuma. Auto onkin jo tankattu ja suuntana aamulla Keski-Suomi!











9 kommenttia:

  1. Hienoa satoa tulossa. Minullakin kurkkuja on saanut syödä jo melko pitkään, mutta tomaattien kypsymistä saa vielä odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, vesi kielellä odotellaan. Muutamassa päivässä pääsemme maistamaan ommaa kurkkua.

      Poista
  2. Siullahan on kovasti satoa tulossa kasvihuoneesta. Miulla kasvihuonekurkku jäi laittamatta ja paprikat kanssa. Tomatista en oo 'Laukaus' lajiketta tiennykkään. Basilikan miekin pien kasvihuoneessa, ei tykkee kylymästä.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä <3 Suloinen tuo minttu-ruukkusi. Minttutee on aivan parhautta, hjam <3 Mekin meinasimme lähteä muutamaan pihaan kierrokselle. En ole ennen käynnytkään, joten mielenkiinnolla odotan jo ihan kokemusta saati sitten niitä ihania pihoja :) Mukavaa päivää Sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvässä kasvussa ovat kaikki ja ihanaa satoa on luvassa! Tuo minikurkku kuulostaa mielenkiintoiselta, en ole sellaisesta kuullutkaan. Aurinkoista heinäkuun alkua!

    VastaaPoista
  5. Hienot kasvut sinulla .Onko sinulla mansikkakangas myös lavakauluksien alla ?

    VastaaPoista
  6. Kasvihuoneessa on filmivanerista tehdyt laatikot. Laatikon reunan alla on betonilaatta, mutta keskellä avoin kosketus maapohjaan. Kasvimaalla lavakaulusten alla on mansikkakangas, mutta sekin keskeltä auki näin maan eliöstö (mm. madot) pystyy nousemaan laatikoihin. Ja osalle kasveista 20 cm: multatila on liian vähän.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...