28. toukokuuta 2010

Tarinoita mansikkamaalta

Sattuipa kesällä taannoin mansikkamaalla. Saivat mansikat uuden osoitteen supikoiran vatsaan, ennenkuin itse ehdimme satoon koskea. Hankin kasvimaalle puutarhamyymälästä muovisen käärmeen. Toive oli, että se säikyttäisi mokoman nelijalkaisen matkoihinsa ja jättäisi mansikkamme rauhaan.


Pari päivää piti käärme meidän puoliamme. Sitten se hävisi ja oli kateissa useamman päivän. Viimein se löytyi läheisestä pajukosta poskeen purtuna. Supikoira varmaan otti itseensä, kun huomasi meidän huijaavan sitä Suomen luontoon kuulumattomalla kalkkarokäärmeellä. Kostoksi se piilotti huijausvälineen ja puri palan käärmeen poskesta.

Ei säikkynyt supikoira käärmettä. Otettiin 'kovemmat' otteet käyttöön. Ei ollut loukkua vaan viritettiin katiskan sisään syötti ja katiska mansikkamaalle. Vanhemmillani oli siihen aikaan pieni kääpiösnautseri. Huutelipa äitini pian katiskan virityksen jälkeen koiraa pois mansikkamaalta, jossa tämä mielellään haisteli supikoiran jälkiä. Oli ihmetys suuri, kun koira kutsusta huolimatta ei tullut sieltä pois, seisoi vain. Tovin kuluttua selvisi miksi seisoi paikoillaan. Se oli ahtanut itsensä katiskan nielusta kalasyötin houkuttamana, muttei päässyt pois. Jos joku osaa olla nolo, niin se rassukka sitä oli.

Eipä koira jatkossa piitannut enää katiskasta. Lienekö supikoira nauranut pusikossa viikseensä tapahtumille ja fiksuna otuksena väisteli katiskaa. Annettiin periksi ja viritettiin verkot mansikoiden päälle.

19. toukokuuta 2010

Kesä älä tule vielä!

Totesin tänään kesän olevan käsillä, valitettavasti ainakin kahta viikkoa aivan liian aikaisin. Ainakin täällä V-vyöhykkeellä Kainuun leveysasteilla. Tuomi aloittelee kukintaa, pionit ja muut hallanarat perennat nousevat perennapenkeistä!


Ei mene pitkään näillä keleillä, kun pihlajakin kukkisi!


Kohta on mustikka kukassa! Voi olla mustikkasato vaarassa.

Kesä ei voi alkaa näin varhain, mukavahan se olisi. Luontoäidillä on kuitenkin oma tahtinsa, vaikka se silloin tällöin valitettavasti rytmistään lipeää. Kotipuutarhureilla on hallojen ja kylmien kelien tullessa suuri työ suojata ja peitellä liian varhain pintaan nousseita perennoja. Kyllä täällä Kainuussa on usein hallaöitä vielä kesäkuullekin asti. Kannattaa ottaa saavit, sankot, hallaharsot ja lakanat esille, varmuuden vuoksi. Ei maha mittään!

11. toukokuuta 2010

Patsaita puutarhaan

Löysin koneeltani jo unohtuneen kuvakansion. Kuvasin viime syksynä paikallisella puutarhalla olevan betonipatsasnäyttelyn. Patsaat on ulkokäyttöön tehty, luonnollisessa koossa olevia eläinhahmoja, aidon näköisiä!

























Patsaat on valmistanut kajaanilainen Esko Määttä.

9. toukokuuta 2010

Tallinnaan matkaaville

Mukava nähtävyys pienen kävelymatkan päässä keskustasta on Kadriorgin palatsin muotopuutarha sekä mahtava puisto. Palatsi rakennettiin alunperin Venäjän tsaari Pietari Suuren perheen kesäasunnoksi ja nykyisin toimii taidemuseona. Jos shoppailu Tallinnassa alkaa kyllästyttää, tässä oiva vaihtoehto kauniiksi kesäpäiväksi.


Palatsi on kuin karamelli, yhtä häikäisevä oli sen muotopuutarha.










Kadriorgin palatsin puisto koostuu useasta eri kokonaisuudesta.


Lehmusrivit soivat lapsille mukavan varjoisan hippaleikin.




Suihkulähde näkyi kauas.


Symmetrinen joutsenlampi ja sitä ympäröivät leikatut lehmukset.


Puistoa entistetään koko ajan. Se on ollut ennen sadan hehtaarin kokonaisuus. Suuri osa puistosta on ollut ja on edelleen luonnontilaista niittyä ja metsikköä, esimerkiksi suuri hevoskastanjametsikkö on vaikuttava. Puistossa olisi kulunut useampikin tunti. Pitänee käydä seuraavan kerran aikaisemmin kesällä. Syksyllä alkoi paras kukinta olla ohi. Piti vain kuvitella se suuri kesäinen kukkaloisto.

1. toukokuuta 2010

Istuttamisesta

Kohta alkaa täällä meidänkin leveysasteilla (V) olla puiden ja pensaiden istutusaika parhaimmillaan. Pitää kuitenkin hieman malttaa mielensä. Liian aikaisella istutuksella ei voita mitään, se ei jouduta kasvua ollenkaan. Pelkkä istuttaminen ei takaa kasvin menestymistä, vaan sekin tarvitsee jälkihoitoa.



Esimerkiksi puun hoidoksi ei riitä, että se on saatu maahan. Vaan istutuksen jälkeen on huolehdittava tukikeppien kunnosta ja että tukinaru ei kiristä liikaa rungon kasvaessa tai hankaa rungon pintaa rikki. Myös rungon suojat on syytä poistaa ajoissa.



Tässä on istuttaja unohtanut poistaa istuttamansa lehtipuun tukinarut. Naru oli kuronut rungon lähes poikki!



Tässä esimerkki maailmalta. Kuinka käy, jos rungon suoja jää rungon ympärille vuosiksi? Tämänkin olisi saanut poistaa jo vuosia sitten. Katkeamisriski tällä vaahteralla suurenee vuosi vuodelta ellei spiraalia poisteta. Tämä puu on Savossa.

Perhoset puutarhassa

Puutarha , joka on rikas kasvustoltaan, tarjoaa suojaa ja ravintoa monille erilaisille perhoslajeille. Niittykasvit houkuttelevat kotipihal...