1. kesäkuuta 2018

Puistokierros

Kesälomani alkajaisiksi kiersin polkupyörällä Kajaanin keskusta-alueen puistoja. Tästä on muodostunut minulle jo perinne. Osa puistoista ei osu mitenkään kulkureittieni varrelle, joten niihin on erikseen mentävä. 


Kajaanin jokirannan Rantapuisto on remontoitu perusteellisesti muutama vuosi sitten. Joen yli menevän Kynskin sillan tuntumaan on ilmaantunut ihana koristeomenapuu. Sitä muutkin pysähtyivät kuvaamaan ja tuoksuttelemaan.


Urho Kekkosen puistossa huomioni alkukesästä kiinnittyy aina n. kymmenen neliön tarhakalliokielopenkkiin. Sen reunamilla on päivänliljaa ja kesäpikkusydäntä. Mutta tuo itse keskuskasvi vie kyllä kaiken huomion!


Samassa Urho Kekkosen puistossa on pensasryhmä, jossa vuosi toisensa jälkeen menestyy japaninruusukvitteni (Chaenomeles japonica). Viime syksynä se teki hedelmää. Erikoiseksi tämän ilmestyksen tekee se, että olemme V-vyöhykkeellä ja pensaan talvenkestävyys on taattu I-II (III) -vyöhykkeillä. Pohjoisempana arat kasvit voi menestyä suojaisassa ja otollisessa pienilmastossa. Mutta tuo paikka on avoin sekä puistokäytävän vieressä. Tämä on toinen kaupungin istutuksissa oleva suosikkikasvi. 


Kajaanin kirkon seinustalla kukkii kirsikka parhaillaan. Satoakin se on tuottanut. Tämäkin on meidän leveysasteilla hieman arka, mutta tässä tapauksessa puuta suojaa pohjoistuulilta kirkkorakennus. Puu kun on istutettu verrattain lähelle kirkon seinustaa. 


Kajaanijoen varressa Suvantopuistossa oli kaupungin puistopuolen puutarhuri siistimässä istutuksia. Hän kertoi istuttaneensa neljä vuotta sitten satoja tulppaaneja  penkkeihin. Nyt niitä oli murto-osa jäljellä, osa kukinnasta jo ohikin. Kuvaamani tumma tulppaani on Queen of Night. Vaaleanpunainen kerrottu on Angelique ja valkoinen on Mount Tacoma.  

Usein sitä kulkee kaupungilla nopeasti autolla paikasta toiseen, eikä ympäristöön tule kiinnitettyä tarpeksi huomiota. Jalkautuminen on silloin tällöin hyvästä. Tulee tutustuttua omaan lähiympäristöön aivan eri tavalla. 








7 kommenttia:

  1. Voi miten kiva puistokierros, mukava oli olla kuvin mukana:) Ihania kuvia oletkin ottanut! Niin kauniia kukkia! Mukavaa alkanutta kesäkuuta ja ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  2. Alkukesän kukkien lumoa, todellakin!
    Tuo Angelique-tulppaani on aina kuulunut suosikkeihini. <3

    Lempeitä kesätuulia sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  3. Kaunista! <3 Hyvää kesäkuuta ja mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita puistonäkymiä, siistejä ja hyvin hoidettuja. Mukavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä postauksesta! Itse aherran yhdessä toisessa Pehr Brahen perustamassa kaupungissa istutuksia kaupungin palkkolaisena. Kiva nähä muiden kaupunkien istutuksia blogeissa. Lisääkin saa kuvata ja postata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tarkoitus käydä kiertämässä vielä kun kesä etenee.

      Poista
  6. Hengästyttävän ihania kuvia ♥

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...