21. kesäkuuta 2018

Luonnon draamaa pihalla



Asumme vanhalla puutaloalueella pari kilometriä kaupungin keskustasta. Pihallamme vierailee naapurin kissojen ja lisäksi niitä tavallisia kaupunkieläimiä, ainakin oravia, siilejä ja rusakoita.

Vierailulla käyneestä metsäkauriistakin on vuoden sisälle kahdet jälkihavainnot talvelta ja kesältä. Lintuja ympäristössä on runsaasti asuinalueemme suurten pihapuiden ja talviruokinnan johdosta. 


Jäniksiä tosin tänä vuonna on ollut yllättävän vähän. Parin sadan metrin päässä on ollut vuoden mittaan useampia näköhavaintoja ilveksestä, kyllä. Meillä itsellämme ei ole ilves- eikä fasaanihavaintoja ollut aiemmin, sillä faanejakin on nähty tälle kesälle puolen kilometrin päässä. Fasaanit ovat meillä pohjoisessa vielä verraten harvinaisia, eivätkä ne selviydy talvesta täällä ilman talviruokintaa. 

Eräänä aamuna viime viikolla huomasin höyheniä pihamme nurkassa nurmikolla. Höyhenjälkiä seuraten löysin viimein läjän siipisulkia. Kahden naapurin varastot ovat siinä aitojen takana verraten lähellä ja omammekin. Ei siis mikään suojaisa takaperukka.


Siipisulat on todettu kuuluneen fasaanille. Pihallamme on siis oleillut fasaani! Harmi, ettemme ole sitä nähneet. Mutta tämä yksilö on kohdannut vahvemapnsa. Ensin epäilimme tekijäksi kissaa, mutta siipisulkia on revitty niin isoina tuppoina, joten kotikissalla tuskin on sellaisia voimia. Epäilyksemme kohdistuu ilvekseen! Apua, city-ilves pihallamme!

Olisikohan riistakameralle töitä pihassamme, olisi mukava nähdä öistä liikehdintää pihassamme? Tuollaista draamaa en välttämättä, mutta havaintoja pihamme öisestä elämästä.


8 kommenttia:

  1. Jännittävää - cityilves! ;D
    Kannattaa tosin ehkä ihmisten pitää siellä päin kotikissat ovien takana turvassa, jos fasaanin paloittelija paljastuu ilvekseksi. Tiedä milloin innostuu kissapaistiin herkutteljaksi. :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä naapureilla kissat vielä vapaana. Onnekkaita ovat. Jospa kissapaisti onkin kitkerää...

      Poista
  2. No huh, mikä jännitysnäytelmä! Ilveksellä on ollut maukas juhannuspaisti tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei todellakaan tiedä mitä tuolla pihalla öiseem aikaan tapahtuukaan.

      Poista
  3. Huh. Meillä oli viime vuonna pieni jäniksen poikanen rivarinpihalla, seuraavana päivänä oli vain yksi käpälä jäljellä .Kuka sen söi jäi arvoitukseksi. Ehkä kissa. Tämä on tosiaan sitä luonnon draamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku naapureista saanut jänispaistin portailleen. Eikö ne kissat tuo hiiriä omistajilleen nähtäväksi, miksei jäniksiäkin..

      Poista
  4. Fasanipaistilla ilives on herkutellu! Kissat on vuarassa. Tiällä ilives kyttevää kauriita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole harvennusta tapahtunut. Naapuruston kissoista yksi kaivelee yhtä kukkapenkkiä ja toinen tekee tarpeensa nurmikolle pensasaidan viereen. Mutta kun kissa on vapauteen tottunut ei ne sisäkissaksi opi. Riskipeliä...

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...