16. heinäkuuta 2018

Pelargoniahurahdus

Olen aina pitänyt pelargoneista. Mutta nykyiseen työpaikkaani tullessa näin siellä kaksi tällaista suurta yksilöä ja niitä oli talvetettu useita vuosia tuulikaapissa ja kesäksi nostettu ulos. Ensimmäisenä keväänä neljä vuotta sitten sain siitä otettua pistokkaita ja siitä se lähti, mopo käsistä!

Olen koittanut selvittää aiemmilta työntekijöiltä tämän alkuperää, mutta kukaan ei muistanut. Nimeä olen kysellyt harrastajiltakin saamatta vastausta. Itse nimitän sitä 'Puistokulmaksi', sen emokasvin sijaintipaikan mukaan. Olkoon se nimi siihen asti, kunnes todennäköisempi nimi löytyy. 'Puistokulma' on ollut minulla jo neljä vuotta.

Vuosi sitten tilasin eräästä verkkokaupasta 'Appelblossomin', ei kuitenkaan pärjännyt talven yli. Se kyllä harmitti.

Tänä keväänä eräs ystäväni kertoi lähellä asuvasta pelargoniaharastajasta, käynti hänen luonaan oli kohtalokas. Mukaan lähti neljä pientä pelargoniaa.


Tulppaanipelargoni 'Red Pandora' oli yksi ensimmäisistä hankinnoista häneltä ja oli hankkiessa suurikokoisin.


Toinen hankinnoista oli ruusunnuppupelargonia 'Kronprincess Mary'. Näkyy olevan tosi hanakka kukkimaan tuossa pikkuisessa ruukussa.


Nimensä tämä kaunokainen on saanut Tanskan kruununprinsessan mukaan. Kuvaan on tullut häivähdys vaaleanpunaista, sitä siinä ei ole. Tuo vihreyskin häviää sitä mukaa, kun kukinnot aukeaa. Kukka on kuin lumipallo.

Mukaan lähti vielä hennon vaaleanpunainen 'Tant Hanna' sekä ruusunnuppupelargoni 'Anita', mutta ne eivät vielä ole kovin kuvauksellisia ensimmäisen latvan typistämisen ja pistokkaan oton jälkeen. Kuvataan ne sitten paremmin kun on ovat kukassa. Yllä kuitenkin 'Anitan' pistokas juurtumassa kissanhiekassa.

Myöhemmin sain tämän tuoksupelargonian juurrutetun pistokkaan. Tämä on mielenkiintoinen tuttavuus ja tuoksu on erikoinen.  

Puutarhamyymälässä oli 'Mårbacka'-nimellä tällainen kaunotar. Pakohan se oli sieltä parempaan hoitoon saada. Se sai kyydin paperikassin sijasta auton keskikonsolin leveässä osassa, johon mahtuu 12 sentin ruukku mainiosti. Tiiviisti myyntipöydällä kasvaneena, kasvi oli hento-oksainen, joten typistin sitä usean pistokkaan verran. 


Tässä sen kukkia ennen typistämistä. Mikähän lienee tämän oikea nimi? Mårbacka-ryhmään kuuluu melkolailla erilaisia pelargoneja. 

Keskikonsolissa kuljetettiin myös tämä Prinsesse Marie, pieni juurrutettu pistokas vielä. Tämän pienen sain toiselta harrastajalta vaihdossa. Tämäkin on saanut nimensä Tanskan prinsessan mukaan. 

Eräs löytö puutarhamyymälästä oli 'Fireworks'. Lehdet ovat selkeästi vyöhykkeelliset. Kukintokin on nimensä mukaan kuin räjähtänyt.


'Fireworks' lähti versomaan lehtiä ja jopa uutta kukkavartta suoraan kukinnosta.  

Näitä kaunokaisia ei nyt ole tarkoitus heittää pois, mutta elämme syksyllä mielenkiintoisia aikoja, kun mietitään talvetuspaikkoja. Nyt vielä nautitaan kasvusta ja kukinnasta. 

Mukavaa alkavaa alkavaa helteistä työviikkoa, niin ja lomaa, joilla onnellisilla se on vielä meneillään! 

13 kommenttia:

  1. Kauniita pelakuita. Fireworks on ihana <3 Hassu tuo kasvuhäiriö vai onko sillä ihan tapana tehdä lehdet ja uusia kukintoja vanhaan kukintoon?

    VastaaPoista
  2. Vautsi, mitä herkkuja! Ei ihme, että hurahdit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo talvettamisen epävarmuus tässä nyt hieman mietityttää. Kannattaako hurahdella enempää näin alkuun.

      Poista
  3. Hienoja pelargoneja! Hauska hurahdus. Täältä löytyy pari tulenpunaista pelargonia, jotka olen jo ainakin kolme talvea talvettanut hyvin tuloksin. Tänä paahteisena kesänä kukkivat niin runsaasti, ettei lehtiä meinaa erottaa.

    K-raudassa näin yllättävän erikoisiakin pelargoneja myynnissä viime viikolla. Oli esim. juuri tuon 'Fireworks'in näköisiä. Jätin kuitenkin ostamatta. Nyt vähän kaduttaa. Vielä ehtisi... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehtii vielä, käy vaan hakemassa. Hankkijalta minä olen löytöni tehnyt. Tänään kävin pyörähtämässä, punaista Fireworks'ia olisi ollut vielä. Olin lujana, lähdin muuta mukanani.

      Poista
  4. Tosi kauniita kaikki. Minulla on myös kaksi pelargoniaa joiden nimeä en tiedä. Yksi on tosi monta vuotta vanha sille olemme antaneet nimen " vanha rouva " toinen on aika pieni vaikka on vanha. Mies kaatoi sen kaksi vuotta sitten mökillä tuodessaan patjaa sisälle. Se oli parhaassa kukassa ja komea. Taisi suuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaturmia sattuu, kukillekin. Mutta ei niistä noin pitäisi nokkiintua! ;)

      Poista
  5. Ihastuttavia pelaguita. Varsinkin Fireworks on hieno. Vaikea on olla niihin hurahtamatta, vaikka huonojen talvetetusolosuhteiden vuoksi kovasti yritänkin.

    VastaaPoista
  6. Kaunottaria!! Vuosi sitten tilasin myös verkkokaupasta 'Appleblossomin' ja kaksi tulppaanipelakuuta, toinen niistä on varmaan tuo 'Red Pandora'. Mukavasti erilaisia lajikkeita sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavalehtistä vielä haaveilisin, 'Kaisa Kallio' olisi oikea namupala.

      Poista
  7. Kauniit pelakuut. Tuo 'Kronprincess Mary' on hieno. Meinas miulla unohtuu talavetuskoppiin hyllylle ja ei vielä oo vauhtiin piässy kukinnan suhteen. Pyörähämpä tännään Hankkijalla jos siellä ois tuota 'Fireworks', onko se tähtipelrgonia.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...