Puutarha postimerkeissä

Suomessa julkaistaan vuosittain kauniita postimerkkejä. Myös puutarhakasvit ovat päässeet aiheiksi. Kuvat on otettu suoraan omasta keräilykansiosta, eikä ole mikään kattava katsaus kasviaiheista suomalaismerkeissä.

Tuberkuloosiliitolla oli vuonna 1958 kolmen postimerkin sarja kukkia. Tässä sinivuokko. Merkkien tuotosta osa meni heidän toiminnan tukemiseen.

Vielä 1981 Tuberkuloosiliitto julkaisi sarjan  kukkamerkkejä. Kuvassa on ihana palleroverenpisara saviruukussa ja ikkunalaudalla. Tukikeppikin löytyy. 

Saman sarjan toisessa merkissä on punainen pelargonia perinteisessä saviruukussa. Pelargoneihin hurahtanut on  ihastunut tähän merkkiin.

Keväiset sipulikukatkin ovat päässeet kuviin. Ellen väärin muista niin nämä on julkaistu pääsiäispostikorttiliikenteeseen kevään korvalla. 

Daalia on kuvattu erääseen postimerkkivihkoon, jossa eri aiheisia merkkejä. Kuva on suoraan käyttämättömästä vihkosta. 

Kasviaiheisia käyttömerkkejä 1991 ja -92. Jälkimmäisenä vuonna siirryttiin ikimerkkeihin. Kukka-aiheita oli näiden lisäksi tuomi, kangasvuokko, kanerva ja horsma ainakin. Nämä on kyllä varmaan kaikille tuttuja. 

Tarhasarjalilja ja lila pihasyreenikin löytyvät  merkkeistä. 

Vuonna -94 julkaistiin suuri postimerkkivihko niittykukista. Mukana siinä oli mm. mäkitervakko, kissankello, keto-orvokki, ketohanhikki, rätvänä jne. Nämä peurankello ja verikurjenpolvi löytyvät useimmiten kuitenkin kukkapenkeistä.

Koivu, mänty ja kuusikin on esitelty, tässä tosin aiheena ollut metsäntutkimus. Mutta pihapuina näitäkin käytetään.  



Tyylitellen piirretty auringonkukka ja kaunis tarhaorvokkikimppu. 

Pionikin on kuvattu merkissä ansaitusti. Merkin esittelyssä ei ollut mainittu pionin nimeä tarkemmin. Olettaisin Sarah Bernhartia? 

Omanapuu- aiheinen merkki on todella kaunis. Yksi suosikeistani.  



Tässä hienostuneessa merkissä on tuoksuherne. Kunpa saisi merkkiin tuoksunkin mukaan. 

Sarjassa viiden sentin merkkejä, aiheena on lemmikki.

Kymmenen sentin merkissä on kuvattu kieloja. 

Onpas se suomalainen puutarhakin saanut oman merkkinsä vuonna -92! Merkissä kuvataan enemmän rehevää hyötytarhaa kasvihuoneineen. 

Sokerina pohjalla. Puutarhurin työkalut ovat päässeet merkiksi asti myös. Tosin postimerkkivihko oli aiheeltaan Suomalainen design. 

Postimerkit ovat usein pelkkä käyttöhyödyke, eikä siihen kiinnitä sen kummemmin huomiota kun että liimaa sen kuoren tai paketin kulmaan. Merkeissä on kuitenkin kauniita kuvia ja tietoa eri aihepiireistä. Se onkin sitten aivan oma maailmansa.

Toivottavasti viihdyit hetken postimerkkien kiehtovassa maailmassa. 

Vastan tuoksua talveksi

Meillä on vuosittain tapana tehdä muutama saunavasta pakastettavaksi.

Meidän vastasten hakureissu on aiempina vuosina ollut juhannuksen tietämillä. Tänä vuonna kesä on himpun edellä ja toisaalta olimme eilen lakkasuon kukintatilannetta katsastamassa ja tuumattiin jotta miksei voitaisi nyt tehdä vastat talveksi.

Vastat kääritiin mahdollisimman tiukkaan pakettiin talouskelmuun ja laitettiin pakastimeen mahdollisimman pian. Tiiviinä pötkönä eivät vie pakastimesta paljoakaan tilaa.

Kuinka mukava onkaan joulusaunassa oikea, aito koivuvastan tuoksu. Meidän huushollissa muut saunavastat käytetään joulun lisäksi pääsiäisenä ja muina erityisinä saunahetkinä esimerkiksi vieraiden kanssa. Tunnelma on aina juhlallinen.

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Kotimme lähellä junaradan varrella kesäkuun alkupuolella kasvoi kulleroita mereksi asti. Äitini kanssa poimimme niitä maljakkoon.

Keskustelin kerran ruotsalaisen ystäväni kanssa lempikasveistamme, hän kutsui kulleroa nimellä smörboll,  voipallo. Meni hetki jos toinenkin ennenkuin ymmärsin, mistä puhuttiin. Mutta miten kuvaava tuo nimi kasville on! 

Tutkiskelin lisää kulleron nimiä eri kielissä. Englanninkielinen nimi on myös sen muotoa kuvaava, globeflower, maapallokukka. Norjassa kullero on pallokukka, ballblom.

Saksassa kulleroa kutsutaan nimellä trollblume, vapaasti käännettynä peikkokukka. Samoin ranskassa sitä kutsutaan trolle-nimellä, trolle viittaa peikkoon. En osaa sanoa viittaako nimi kasvin tieteelliseen kielisen nimeen trollius, vai onko takana jokin myytillinen tarina?

Vironkielinen kullerkupp on myös kauniin kuvaava nimi kauniille kullerolle. Onhan kullero- nimi suomeksikin hauska. Jos oikein leikitellään senhän on 

kullankeltainen pallero!

Kullero esiintyy myös suomalaisessa runoudessa ainakin Aaro Hellaakosken runossa kokoelmassa 'Jääpeili' (1928)

Keväinen junamatka

Trolliusten vasarat

silmiäni takovat

hoi, mies herää!

Kevät tekee terää.

Juna juoksee jyskyttäin

halki kenttäin vihreäin

rentukoita, kulleroita

kevään keltavasaroita.

Valkoisessa harsossaan

tuomet tanssii syliin

pian, pian joudutaan

kukkivihin kyliin.

Aaro Hellaakoski            

Ihanaa ja kullankeltaista toukokuun viimeistä päivää!

Oodi mummulle -inspiraatiolleni

Kiinnostukseni puutarhanhoitoon olen saanut verenperintönä. Siitä suuri kiitos rakkaalle edesmenneelle mummulleni, äitini äidille. Totuus vahvistui jonkun aikaa sitten selatessani vanhoja mummuni valokuvia.

Hän on mummu, - ei mummi, mummo eikä eteenkään isoäiti, sanoina niin vieraita. Hän oli vanhan kansan ihminen, jonka vieressä lapsenlapset kävivät ruokailun jälkeen niiaamalla kiittämässä ruuasta. Mutta pihalle hän kiikutti pihaleikkien keskelle meille lapsille näkkileivät, joitten päällä oli reilusti voita, liikaa ainakin äidin mielestä. Se piti syödä siten, ettei äiti näe. Mummun ja meidän lapsien salaisuus. 

Vaikka mummu ja ukki (kuvassa) elivät lehmien hoidolla ja maanviljelyllä, oli mummulla silmää ympäristön kauneudelle. Mummu piti huolen että traktorilla ei ajeta 'kartanolla', eli tilan rakennusten keskelle, jonne jäi siisti nurmikkoalue. Siinä oli lastenlasten turvallinen leikkiä.

'Kartanoa' hallitsi kaivon ja pääoven välissä oleva ns. jorkinapenkki. Jorkina, joriini ja daalia, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Mummo talvetti joriinijuurakot vuosittain viileässä vintin portailla ja tietyyn aikaan keväästä ne tuotiin pirttiin kasvamaan melassisankossa. Sitten odotettiin lähtevätkö juurkot kasvuun. Se odottamisen jännitys jäi pienenkin lapsen mieleen. Voi sitä helpotusta, kun ensimmäinen verso nousi. Yöpakkasten mentyä ne siirrettiin ulos kukkapenkkiin. Sekin oli tapaus!

Toinen jorkinoista oli suuri, tummanpunakukkainen ja hieman myöhempi. Toisessa tulipunaiset, hieman pienemmät kukat ja kukkia oli enemmän. 

Jorkinapenkin edessä on otettu lukuisat kuvat lapsista, meistä lapsenlapsista sekä kunniavieraista. 

Löysin albumista kuvan mummuni verenpisarasta (yllä). Muistui mieleeni, että saviruukkuhan oli lypsyjakkaran päällä. Korkeutta kokonaisuudella 80 cm. 

Tuohon aikaan -60-70-luvulla kuvien otto oli harvinaisempaa. Niitä otettiin harkiten, kuvien teettäminen oli kallista. Kuitenkin mummu on halunnut ikuistaa verenpisaransa jälkipolville.

Yhtenä vuonna mummulla oli iso palleroverenpisara. Ukki neuvoi puristamaan niiden avaamattomia nuppuja kevyesti. Näin sai niistä kuulumaan hauskan poksahduksen. Mummu 'nuhteli' ukkia kun meni lapsille moisen neuvomaan. Muttei me juurikaan sen enempää nuppuja uskallettu poksutella.

Oli mummulla tomaattihuonekin. Se oli mummun valtakuntaa. Kasvihuoneeseen sain isompana jopa luvan mennä varkaita poimimaan. Ihmeellinen paikka pienen mielestä. Siellä tuoksui hyvälle. Sen muovilla oli oma äänensä tuulessa.

Pirtin kuistilla mummolla kasvoi huonepalsamit ja pelargoniat (vähän niinkuin minulla nyt). Navetan ja pirtin seinustoilla oli isot kukkapenkit. Juhannusruusu, pinkki villiruusu ja kurtturuusu kasvoivat talon vierellä. Lisäksi oli viinimarjaa, karviaista ja puutarhavattua. Mummon silmäterät olivat suuri tuomi ja siemenestä kasvattamansa vaahtera, lempipuitani molemmat.  

Mummo haaveili myös omenapuista. Usein hän sanoi, että kun olen aikuinen, niin tulee kestäviä lajikkeita, joita voi istuttaa tänne pohjoiseenkin. Niin tapahtuikin. Siellä kasvaa nyt kuusi omenapuuta!  

Isäni on kuvassa etsimässä mummun kasvimaan naurispenkistä raaputettavia suuria nauriita. Mummulla oli tapana halkaista suurikokoinen nauris. Sen puolikkaasta hän alkoi raaputtaa puukolla peukalona vasten naurismössöä. Ja me lapsenlapset istuimme ympärillä ja mummo antoi vuorollaan kullekin suullisen ihanan herkullista ja raikasta pehmeää raaputettua naurista. Koverretuista nauriinpuolikkaista saimme leikkeihin hienot kupit. 

Meillä lapsenlapsilla oli tietenkin myös omat velvollisuutemme. Oli ruohottava mm. porkkanapenkkiä kasvimaalla. Haettiin mummulle raparperiä tai ruohosipulia, persiljaa ruokiin. Isompana sain hakea tomaattia kasvihuoneesta. Perunannostossa olimme apuna siinä missä aikuisetkin. Marja-aikaan olimme poimimassa mansikat ja viinimarjat pensaista.  

Vietettyäni lapsuuteni kesät mummulassa tuollaisessa ympäristössä, se ei voi olla jättämättä jälkiään. Kiinnostus kasveja kohtaan on aina ollut suuri. En sitä ehkä silloin 10 vuotiaana porkkakapenkkiä kitkiessäni vielä käsittänyt. 

Enää en voi mummua  siitä kiittää ...

Avointen puutarhojen päivä toisilla

Meidän leveysasteilla ei ole yhtään avointa yksityispuutarhaa. Lähin taitaa olla 140 kilometrin päässä naapurimaakunnassa ja seuraavaan sama matka. Kokonainen päivä vierähtäisi matkoineen kun muutamassa vierailee. 

Suunnitelmissa kyllä oli lähteä ajelemaan reilun 600 kilometrin lenkki ja käymään muutamassa kohteessa tutustumassa. Vapaapäiväkin järjestettiin jp hyvissä ajoin. Tuli vain kutsu sisarenpojan rippijuhliin tälle päivälle, joten sinnekin tällä kertaa matka.

Antoisaa avointen puutarhojen päivää kaikille kotipuutarhaansa esitteleville ja sellaisissa vieraileville!

Kelikin näyttää suosivan tänään. 

Muistutan vielä blogissani olevasta arvonnasta.

Valoja talveksi

Talvi on puutarhassa tylsää aikaa. On pimeää ja kylmää.

Tein vanhan pajukartion päälle kuusen oksista 'joulukuusen'. Kiinnitin oksnippuja vain rautakangalla alhaalta aloittaen. Ja ei ollut hankala juttu tehdä. Itseasiassa niin helppo ja nopea, ettei muistunut ottaa projektista kuvaa ollenkaan...

Ulko-oven vieressä pajupallo on saanut myös valot ja toivottaa tulijat tervetulleeksi.

Kuistilla loistaa TaitoShopista tilaamani valohimmeli.

Valohimmelin valo kuistin ikkunan jääkukkien läpi.

Työpiste omaan pihaan

Olen jo pitkään haaveillut itselleni työtasoa pihan ruukutuksille ja muille multaisille töille. Olin asennoitunut jo rakentamaan työpisteen itse, puutavarakin oli jo valmiina. Pinterestissä olin jo ideoinut mallia. Mies tarttuikin itse toimeen ja haaveeni totutui muutama viikko sitten. Vasara pysyy kyllä omassakin kädessä, mutta taisi olla miehelle ennemminkin arvovaltakysymys...

Ei pöytä mikään siloiteltu ole. Tarkoitus olikin ennemmin toiminnallisuus kuin ulkonäkö. Tietenkin tekijälle oli siisti työjälki. tarkoitus olisi säilöä ruukut ja pientyökalut sekä mullat pöydän alla hyllyllä ja maassa.

Maa viettää aika lailla varaston seinästä. Pöydän edessä on kuormalavasta tehty koroke. Koroke on toiminut hyvin painavampien istutusten teossa. Isot ruukut saa hieman korkeammalle.

Hyvin on pöytä toiminut. Sen molemmin puolin varaston katolta tulevat sadevedet sadevesiastioihin, joten kastelu- ja pesuvesi on äärellä. Tässä sain ruukutettua huonepalsamit.

Pitkän linjan pihasuunnitelman mukaan lähelle tulee kasvihuone, joten pöydälle tulee lisäkäyttöä. Joten työalue hieman laajenee...

Muutoksia blogissa ja vähän muussakin

Lienettekö huomanneet on Puutarhurin päiväkirja-nimi vaihtunut Pihapiian tontilla-nimeksi. Kirjoittaja on edelleen sama.

En toimi enää puutarha-alan ammattilaisena vaan puutarha-asiat ovat nyt enää rakkaana harrastuksenani.

 Lisäksi olen muuttanut kerrostalosta rintamamiestaloon, jossa on ollut lähes koskematon piha. Siellä ollaan nyt tovi puuhasteltu ja tuloksia esittelen tässä vähitellen sekä puran sydäntäni erinäisistä puutarha-alan asioista.