27. huhtikuuta 2011

Pihakauden alun kiusaukset

Kolumnini KotiseutuPlussassa 28.4.

Tänä keväänä lumi on sulanut nopeaa, lämpökin helli aikansa meillä täällä V-vyöhykkeelläkin. Hangen alta paljastui piha siinä kunnossa, mihin se syksyllä jäi. Nurmikon haravointi ja muut pihatyöt kutsuisivat.

Pihatöiden ajoituksessa kalenteri kannattaa pitää mielessä. Vaikka sää on ollut menneinä päivinä kesäisenkin lämmin, maa on edelleen paksussa roudassa. Kalenterin mukaan tähän aikaan tehtävät pihatyöt ovat edelleen vähissä. Kelin salliessa haravointi, kalkitus, pensaiden leikkaukset ovat tämän hetken pihatöitä.

Nurmikon kannattaa antaa kuivahtaa kunnolla, ennen haravointia. Kulutusta märkä keväinen nurmikko ei vielä kestä. Haravoinnilla poistetaan kuollutta ruohojätettä samalla saaden valoa ruohon tyveen. Tässä vaiheessa olisi hyvä myös kalkita nurmikko, jotta nurmikon hyvinvointi turvattaisiin ja sammaloitumiselta vältyttäisiin.

Kevätlannoitus olisi hyvä tehdä piakkoin. Etenkin, jos ruohonleikkuujäte kerätään aina kerääjällä pois. Tällöin nurmikosta viedään suuri määrä ravinteita pois, maa köyhtyy ja näin nurmen kasvuvoima hiipuu. Silloin huonovointisessa nurmikossa saavat rikkaruohot vallan.

Paras pensaiden leikkausaika on kevät. Leikata vielä silmun puhkeamiseen saakka. Useimmiten riittää ns. pelkkä hoitoleikkaus, jossa poistetaan kuivat ja talvella vaurioituneet oksat sekä toisiaan hankaavat oksat joko aivan tyvestä tai terveeseen versoon asti leikaten. Tämä sopii myös ikivihreille alppiruusulle ja havuille sekä sellaisille lehtipensaille, joilla muu leikkaus ei ole ajankohtainen

Vanhempia pensaita uudistetaan harventamalla. Pensaista leikataan 3-5 vanhinta oksaa pois, jotta oksisto harvenisi ja uudet versot saisivat kasvutilaa. Tällaisia harvennettavia pensaita ovat esimerkiksi kanukat, kuusamat, syreenit, lumipalloheisi, hanhikit, herukat, tuomipihlajat ja aroniat. Viimeksi mainituille kahdelle sopii myös alasleikkaus.

Helposti uudistuville pensaille alasleikkaus on paras ja helpoin tapa. Jos lumitaakan alla on katkeillut paljon oksia tai pensas on ylisuuri tai liian harva, alasleikkaus on hyvä vaihtoehto. Pensaan kaikki versot leikataan 20 sentin korkeudesta poikki. Pensas aloittaa runsaan versomisen heti ja saman vuoden versoilla kukkivat pensaat kukkivat jo alasleikkauskesänä. Tällaisia uudistuvia pensaita ovat mm. pensasangervot, happomarjat, tuoksuvatukka, pensasruusut. Leikkauksen jälkeen kasvu voi olla liian rehevää, silloin uusia versoja on syytä harventaa.

Paras on malttaa vielä pihalla uurastusintoa. Perennapenkkien viimevuotiset lehdet suojaavat vielä orastavaa perennan kasvua yökylmiä vastaan. Talvisuojaukset saavat vielä olla paikoillaan. Hyvin aikaisin tehdyt istutuksetkaan eivät lähde sen nopeampaa kasvuun, kuin jos maltettaisiin odottaa muutama viikko.

Malttakaamme vielä tovi ja suunnitelkaamme vielä tulevia pihatöitä kaikessa rauhassa. Piha palkitsee kärsivällisen.

14. huhtikuuta 2011

Kesän kasvua odotellessa

Kolumnini KotiseutuPlus-lehdessä 14.4.2011

Pian olisi hyvä aika kääntää katse pihan puihin.

Kevätaika ennen lehden puhkeamista on parasta aikaa puiden mahdollisille leikkauksille. Nyt se on helppoa, kun lehdistö ei ole peittämässä näkyvyyttä. Valitse ajankohdaksi suojasää. Keväisen mahlavuodon vuoksi koivut, vaahterat, kirsikat, luumut sekä tuomet leikataan loppukesällä tai syksyllä.



Säännöllisellä leikkauksella pidetään vanhakin puu kauniina ja elinvoimaisena. Omenapuiden leikkaaminen parantaa sekä sadon laatua että oksien sadonkantokykyä.

Leikkaamalla poistetaan talven aikana vaurioituneet tai kuivuneet oksat. Oksan kuivumisen voit todeta raaputtamalla hieman pinnan kuorta rikki. Jos kuoren alta paljastuu ruskeaa, on oksa kuiva. Vihreän vilkkuessa oksa on elinvoimainen. Leikkaa kuiva pois terveeseen kohtaan asti.

Poistettavia ovat myös hankaavat oksat, kilpalatvat, pystykasvuiset oksat ns. vesiversot, latvuksen sisään suuntautuvat sekä liian tiheästi kasvavat oksat. Liian terävässä kulmassa kasvavat oksat poistetaan repeämisalttiuden vuoksi. Poistoa kaipaa myös runko- ja juuriversot sekä kulkua haittaavat oksat. Ylipitkää vuosikasvua voidaan myös typistää.

Aivan rungonmyötäinen oksan leikkaus vahingoittaa puuta, mutta myös liian pitkä oksatappi on pahasta. Laho tappi estää leikkaushaavan umpeenkasvun ja päästää lahottajasienet runkoon. Oksia leikatessa säästetään oksan tyvessä oleva mahdollinen "oksankaulus" runkoon. Varmista myös että leikkauspinta on siisti.
Pienten oksien typistäminen tehdään rungosta poispäin suuntautuvan silmun yläpuolelta. Tällöin kasvu suuntautuu ulospäin.

Puun kasvua kannattaa tarkkailla vuosittain. Säännöllisellä leikkaamisella oksat saadaan leikattua pieninä. Suurien, halkaisijaltaan yli 2 senttisten haavojen paraneminen vie pitemmän ajan, jolloin haava altis epäpuhtauksille. Suurien oksien poiston jälkeen haavoihin voi käyttää haavanhoitoainetta. Se on suositeltavaa etenkin kesällä tehtäville suurien oksien haavoille.
Vanhalle, vuosia leikkaamatta olleelle puulle kannattaa tehdä erillinen leikkaussuunnitelma useammaksi vuodeksi. Liiallinen leikkaaminen kerralla yllyttää turhaan vesiversojen kasvuun.

Havujen leikkaustarve on vähäinen. Nuorista havupuista poistetaan kilpalatvat, katkenneet ja kuivat oksat. Poikkeuksellisesti havuihin (mänty, kuusi, pihta) jätetään 5 sentin tappi, näin vuotava pihka ei sotke runkoa.

Oksien poisto on tehtävä aina harkiten ja perustellen. Vahinkoleikkauksille ei ole varaa. Sitä ei voi perua.

13. huhtikuuta 2011

Maukasta leivälle

Leivän päälle ja salaattiin terästystä valkosipulilla. Vuosittain kevään kynnyksellä laitan valkosipulin kynnet hyötöön. Se on helppoa ja herkullista! Asettelen multaan yksittäiset kynnet vieriviereen. Ei ole kasvaessaan kaunis näky, mutta versojen maku herkullisen valkosipulinen.



Vuorasin multatilan muovilla. Astiana on vanha yli 30 vuotta sitten tekemäni saviastia, siksi lasite ei ole täysin pitävä.



Satoa olen ottanut maltillisesti kuukauden pari. Sitten voi laittaa uuden satsin tulemaan. Versojen heiketessä olen heittänyt kynnet multineen pois. En ole koskaan sisähyödön jälkeen istuttanut avomaalle. Onhan niissä juuret jo tosin valmiina...

Nyt vain valkosipulinmakuisia herkutteluhetkiä odottelemaan!

10. huhtikuuta 2011

Monen kerroksen väkeä

Eräällä levähdyspaikalla silmäni osui erikoisen urbaaniin lintujen asumismuotoon. Tästäköhän ihmisetkin ovat ottaneet oppia?



Onpa mielenkiintoinen seurata kesemmällä onko jokaisessa kerroksessa asutusta!

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...