5. kesäkuuta 2018

Pienenpieniä

En tiedä käykö toisille myös näin: et raski heittää koulittuja taimia kompostiin, vaan koetat jakaa niitä eteenpäin. Minulle käyn näin vuosittain vaikka välillä olen koettanut kovettaa itseäni.


Hangen alle piilotetut perennakylvökset ovat lähteneet hyvin kasvuun. Kaikki muut paitsi taponlehti (Asarum europaeum) on nousseet pintaan. Sormustinkukka (Digitalis grandiflora) hieman juroo. Yläkuvassa kaikki ovat punahattuja.

Kevättalvella kylväessä olin hyvin skeptinen onnistumiseni suhteen, joten hurautin kylvää puolikkaat pussilliset kaikkia laatuja. Vähempikin olisi riittänyt. Ensi kerralla viisaampi.

Suurimmat taimet olen koulinut jo nyt, olisi pitänyt ehkä vielä odottaa tovi, en vaan malttanut. Pienet kylväruukut kuivahtivat  hieman turhan nopeasti. Suuremmissa ruukuissa eivät kuivahda enää niin helposti. 


Punahatun (Echinacea purpurea) taimet olivat napakoita, terhakoita ja helppoja käsitellä. Kaikissa oli yllättävän vahvat juuret. Oikealla toive, miltä kasvusto näyttäisi joskus tulevaisuudessa. 

  

Nukkapähkämöiden (Stachys byzantina) toinen lehtipari on jo ihanan pörröinen. Nukkapähkämössä kiehtoo juuri tuo lehtien väritys sekä pinta. 

 

Valkopeippikin (Lamium album) oli itänyt mukavasti. Kasvi on kaunis poikkeus loppukesän kukkijoiden rinnalla valkoisella kukinnallaan.

Nyt tässä ei voi muuta kuin odotella kasvua. Ei kasvamisella niin suurta hätää sillä penkki, mihin nämä tulee on vielä puhtaasti nurmikkona...





6 kommenttia:

  1. Nukkapähkämöt ja punahatut ovat ihania. Itselläni punahattu on vielä ostoslistalla, mutta nukkapähkämön pehmoisia lehtiä silittelen melkein joka kerta ohi kulkiessani. Mieluummin minäkin jakaisin ylimääräiset taimet eteenpäin, mutta kyllä niitä lähtee kompostiinkin, jos ei muuta paikkaa löydy. Harvemmin kyllä kylvän varmuuden vuoksi ylimääräistä, sen sijaan joskus joutuu tekemään uusintakylvöjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkapähkämö kyllä vaatii aina sen hiplaamisen. Ylimääräisiä jakotaimia harvempi ottaa, kun tontillamme on jonkun verran lehtokotiloita. Ne eivät ole täällä levinneet vielä jokaiselle asuinalueelle. Naapureille kyllä voi jakaa, jonkun verran näin on tehtykin. Kylmämisen saralla oppirahoja on maksettava, vähempikin riittää.

      Poista
  2. Punahatut on ihania niitä on minullakin aika verran . Nukkapähkämöä täytyykin etsiä, missähän se on. Aikoinaan minulla oli sitä paljon ja riivin sitä toivottavasti en kaikkea. Valkopeippi lisääntyy mukavasti jopa aika hanakasti itsestäänkin kun pääsevät vauhtiin. Minä en ole oikein hyvä siemenestä kasvattamaan joten taimenia ei ole ollut liikaa pikemminkin päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen perustamassa uutta isompaa perennapenkkiä, johon istutan rehevämpiä ja vaikka helpommin leviäviäkin kasveja. Nuo punahatut ja valkopeipit tulisi siihen. Reunaan nukkapähkämöä. Kokeilen tuonnempana syysleimun ja värimintun lisäystä pistokkaista. Kalliiksi tulisi perustaa osototaimilla. Ensimmäinen kerta tuo oli minullekin perennojen kylvö.

      Poista
  3. Tuttu ongelma.. kaikki mikä on itänyt täytyy säästää. Hyvältä näyttävät pikkutaimesi!

    VastaaPoista
  4. Noista aluista saat kyllä jo muhkean kukkapenkin. Itsekasvatetut perennat ovat aina kestävämpiä kuin kaupan. Minulla tuppaa tulemaan kans siemenet liian tiheeseen kun pelkään etteivät idä. Parhaillaan tulossa seitsämää sorttia ritarinkannuksia ja viistoistatainta jokaista laatua. :-) ~Katja

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...