16. kesäkuuta 2018

Matkalla huomioitua

Viime viikolla sain piipahtaa Belgiassa. Erilainen puutarhakultuuri näkyy heti. Se että Kainuun maakunnan kokoisella alueella asuu 11 miljoonaa asukasta, näkyy kaikessa kaupunkimaisessa rakentamisessa. Pihat ovat pieniä, naapurit lähellä. Kadut kulkevat tiiviisti asutuksen keskellä. 


Siistit muotoonleikatut pensaat, typistellyt puut ja geometriset istutukset ovat vallitseva käytäntö. Hoitamaton piha oli oikeastaan poikkeus. Myös yritysten piha-alueet olivat erittäin usein hoidettuja, ne ovat siellä osa yrityksen imagoa.


Ympäristöön on selkeästi kiinnitetty huomiota eri lailla kuin Suomessa. Suomessa suuren osan vuodesta maan ja kasvit peittää lumi ja auratulle lumelle on oltava ympäristössä tilaa. Belgiassa lunta voi tulla muutaman kerran vuodessa ja sekin sulaa nopeasti pois. Kaikki istutukset on näkyvillä ympäri vuoden. Leikatuissa aidoissa paljon ikivihreää puksipuuta ja marjakuusta.  


Kun tontit ovat pieniä ja naapurin seinä hyvin lähellä, olisi tarve aitaan, näkösuojaan ja varjostukseen. Matkalla olen törmännyt muutamaan hauskaan ideaan. Istutetaan puita tietyin välein ja taivutetaan oksat sivuille sitoen ne vaakasuoriin rimoihin. Vuosien saatossa saadaan kapeaankin talojen väliseen solaan korkea ja tiivis näkösuoja ja kenties rakennukselle myös varjostusta.


Kapean ja helppohoitoisen aidan saa rakentamalla ensin verkkoaidan ja istuttamalla sen juureen murattia, joka kasvaa kasvaa siihen erittäin hyvin tiiviiksi verkon peittäväksi. Aidan leveys on maksimissaan ehkä 10 cm.  Kapeaan tilaan hyvin sopiva. 


Varjostusta voidaan saada aikaan myös sitomalla kolme pitkää keppiä puun latvaan halutulle korkeudelle ja taivutetaan latva ja kaikki oksat kiinni vaakasuoriin rimoihin. Tarkoituksena saada oleskelualueelle puun alle sateenvarjomaista varjostusta. 


Suomessa harrastetaan pensaiden muotoonleikkaamista vain pensasaidoissa. Istutukset ovat vapaamuotoisempia ja vapaasti kasvavia. Jos haluamme näkösuojaa ja tilaa on niukalti, istutamme leikattavan pensasaidan tai pystytämme puuaidan. Korkeammaksi näkösuojaksi ja varjostajaksi istutamme säleikköpuun sijasta esimerkiksi vapaasti kasvavan pihlajan ja toivomme sen kasvavan riittävän nopeasti riittävän suureksi. 

Miten nuo ideat istuisivat Suomeen? Täällä on kyllä tilaa puiden ja pensaiden kasvaa ja kultuuri on suosinut enemmän vapaata luontaista kasvua.  Mutta ajatuksena säleikköpuurivi puuaidan yllä voisi olla ainakin huomiota herättävä näky!

9 kommenttia:

  1. Muotoonleikkaaminen on meillä Suomessa tosiaan vielä suhteellisen vähäistä.
    Kiitos inspiroivista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nuo pensasaidat on aina leikattu tasakorkuiseksi ja tasaleveäksi. Tuolla saattoi olla jopa laineileva pensasaidan ylälinja. Pitkä pensasaita ei ollut tylsä!

      Poista
  2. Kivoja vinkkejä.Nuo seinäpuut on usein siellä plataaneja, mutta samaa voisi ehkä kokeilla villeistä pihlajista. Jossain olen nähnyt köynnöksekdi leikatun pihlajan parvekkeen kaiteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöstävä pihlaja on ollut Sorbus aucuparia 'Pendula', eli riippapihlaja. Runko on tavallista pihlajaa ja päähän on ympätty kasvutavaltaan riippuvaa pihlajaa, 'Pendulaa'. Voisi kokeilla lähtisikö sellainen pihlajaköynnös kotikonstein kasvuun.

      Poista
  3. Suomessa on ehkä edelleen vallalla ajatus, että hoidettu piha on yhtä kuin nurmikko ja pieni kukkaryhmä talon seinän vierustalla. Ja puutarhanhoito rinnastetaan enemmän hyötypuutarhaan. Kuitenkin ajoista, jolloin pennin puolikastakin venytettiin soikeaksi, on suhteellisen vähän aikaa ja asenteet muuttuvat hyvin hitaasti niin kauan, kun tuon ajan sukupolvea on elossa. Muotoiltuja ja säleikkömäiseksi kasvatettuja puita vierastetaan, koska on totuttu näkemään puut isoina ja vapaasti kasvavina ja toisaalta muotoonleikkaaminen ja taivuttelu koetaan työlääksi. Niitä, jotka tekevät asiat toisin mihin on totuttu, katsotaan hieman kummeksuen (itsekin olen tähän törmännyt). Ehkä se kuuluu jopa hieman suomalaiseen geeniperimään. Ajat ja tavat muuttuvat pikku hiljaa ja meillä bloggaajilla ja puutarhaharrastajilla on oma roolimme tuoda uusia ajatuksia ja ideoita esille. Eli juuri noin, mitä itse esittelit tässä postauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä menty jo paljon eteenpäin. Ihmiset näkevät maailmalla matkoillaan uusia ideoita. Television puutarhaohjelmat ja pihojen muutosohjelmat ovat tuttuja monille. Pihojen suunnittelupalvelun käyttö on yleistynyt. Näin sitä uusia tuulia pikkuhiljaa...

      Poista
  4. Voi, kunpa Suomessakin puutarhanhoito yleistyisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä minäkin toivon. Belgiassa voi pihan omistaja ostaa pihanhoitopalvelja puutarhurilta niinkuin meillä siivouspalveluja siivousringissä. Sama tarhuri käy pari tuntia viikosa pihassasi ja piha on aina tip top. Meillä menee tuohon päästäksemme vuosisata.

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja hauskoja ideoita! Tuollainen päivänvarjon muotoinen puu olisikin hauska. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...