6. heinäkuuta 2017

Kasvimaan kuulumiset

Kasvimaan istutuslaatikoissa kasvu etenee, vaikka luonnonvettä taivaalta on tullut hyvin niukalti. Sadevesisaaveihin on pitänyt laskea vettä lämpenemään kaivosta jo useamman kerran.



Ilmasipulista on saatu salaattiin useasti täydennystä lehdistä. Jonkun aikaa saamme odottaa pikkusipuleita, ne odottelee tuolla nupun sisällä.



Kesäkurpitsalla on jo ensimmäinen alku.



Siemenestä kasvatetut ja talvehtineet iisopit voisivat kenties kukkia jo tänä kesänä. Iisopit ovat kasvimaassa niiden etanoita karkoittavan vaikutuksen vuoksi. 


Ruohosipuli aloittaa kukinnan.  Mummoni ei antanut ruohosipulin kukkia koska se vei voimaa lehtien tuottamiselta. Oikeassa oli. Minulla on kaksi ruohosipulitupasta. Toinen saa kukkia toisesta nypin kukat pois. 


Herneelle laitettiin kepit viime viikolla.


Raparperi kasvaa rehevästi bokashimultapatjan päällä. Satoa on saatu runsaasti. Pakkaseenkin muutama pussi laitettu. Kukkavarret olen hävittänyt sitä mukaa kun niitä tuli.


Yllätyksekseni yrttimaan yrteistä moni talvehti vastoin odotuksia. En peitellyt niitä ollenkaan, ainoa peite talvella oli lumi. Sitruunamelissa oli yksi talvehtineista, kasvaa nyt tosi rehevästi.


Oregano selvisi talvesta mainiosti. Kasvu runsasta. Tästä on jo kuivattukin yksi erä. 


Salvia talvehti myös, nyt piakkoin kukkii.


Timjami pärjäsi myös talven yli. Sekin aloittelee kukintaa. 



Isännän oma valtakunta on sipulilaatikko. Siitä on harvennettu kesäsipuleita salaatteihin.

Kuivuus kiusaa, kun ei ole satanut pian kahteen viikkoon. Sadetanssiksiko pistettävä?

3 kommenttia:

  1. Lupaavalta näyttää sadon suhteen kasvimaallasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuossa oli pintaraapaisu kasvimaastani. Osa on itänyt huonosti tai vain niin pientä vielä, ettei kunnon kuvaa saa otettua. Kuivuus on vaivannut, vaikka kasteltukin on. Tänään on tullut vettä oikein pehmeästi tihkuna. Parasta sadetta!

      Poista
  2. Rehevässä, virkeässä kasvussa kaikki! Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...