16. heinäkuuta 2017

Hyviä uutisia kasvihuoneelta.

Kasvihuoneen ensimmäinen kesä on edennyt yllättävän lupaavasti. 

Kasvihuoneen kasveista olen aiemmin kasvattanut vain tavallista basilikaa, chiliä ja ruukkutomaattia. Kasvien esittelyyn pääsee TÄSTÄ.

Työkiireiden vuoksi olen käynyt kasvihuoneessa tällä viikolla muutamana päivänä vain pikaseltaan lisäämässä vettä kastelujärjestelmään. Tänään kasvihuonessa oli yllätyksiä tarjolla... 


Kasvihuonekurkussa on jo neljä yli 20 senttistä kurkkua tulossa sekä kymmenkunta pienempää. Olen hämmästynyt kasvatuksen helppoudessa ja vauhdista, jolla kurkut kasvavat.  


Punainen paprika on juronut jo pitkään, liekö odottanut lämpimämpiä kelejä ja vihdoin todennut että tälläiseen viileään kesään on tyydyttävä ja kasvuun ryhdyttävä.  Vai liekö matala lajike? Tämä kasvi on hädin tuskin 30 cm korkea.  Kaikesta huolimatta tänään se oli aukaissut ensimmäisen kukkansa!


Ruukkutomaatissa on ensimmäinen tomaatti punertumassa. Piti ensin yli viikko sitten poistaa melkoisesti lehtiä kukkien ja tomaattien edestä.


Olisiko runkotomaatin hedelmissä jo hivenen punerrusta havaittavissa?


Pienilehtinen basilika kasvaa niin tiiviin pallomaisesti, ettei tuosta raski edes salaattiin ottaa...


Runkotomaatit kukkivat runsaasti. Satoa tiedossa, sitten joskus... kiva!


Kaikkein suurin yllätys oli molemmat heräteostomaissini. 

Molemmissa on tulossa lehtiruusukkeen keskeltä kukkatähkä! Nyt eletään mielenkiintoisia aikoja. En osaa odottaa yhtään, mitä sitten tapahtuu...

Kotipuutarhurin homma on toisinaan niin palkitsevaa ja yllätyksiä täynnä. Tämä päivä oli niitä täynnä. 

4 kommenttia:

  1. Eka kurkku täälläkin kypsynyt! Paprika jurottaa myös. Ehkä vielä satoa tulee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan malttamattomana hetkeä, jolloin saan tuon ensimmäisen kurkun syötäväksi. Tuo kypsyysasteen arviointi mietityttää, etten liian aikaisin ota pois.

      Poista
  2. Kaunis tuo basilika. Meillä on kasvihuonekurkkuja syöty jo pari viikkoa, paprikoitakin on jo, mutta kaikki ovat vielä vihreinä. Tomaatit kaikki myös vihreinä.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin ensimmäistä kypsynyttä kurkkua on päästy maistelemaan. Itse tykkään syödä kasvihuonekurkut melko pieninä. Jopa vain 20 senttisinä. Maku on silloin mielestäni mitä parhain.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Perhoset puutarhassa

Puutarha , joka on rikas kasvustoltaan, tarjoaa suojaa ja ravintoa monille erilaisille perhoslajeille. Niittykasvit houkuttelevat kotipihal...