Kevään merkit -haaste

Sain Kevään merkit- haastetehtävän Puutarhan Lumo- blogin  Kruunu Vuokolta, kiitos. Kuvani ovat pitkin kevättä huhti-toukokuulta.

Ensimmäinen tulevan kevään merkki on kauppoihin tulevat tulppaanit. Minulla on oltava niitä aina maljakossa kun niitä on saatavilla. Kumma kyllä en ole lämmennyt tulppaaneihin perennapenkissä.

Toinen kevään merkki on valon lisääntyminen ja sen aikaansaama siemenvarastojen kaivelu. Ensimmäisenä tekee mieli laittaa jotain heti syötävää kasvamaan. Minulla on vuosittain vesikrassia, herneenversoja ja valkosipulia kasvamassa. Ne ovat helposti leikattavissa leivän päälle ja lautaselle. Perhekin tykkää.

Sen jälkeen tekee mieli kylvää lisää... tulevan kesän kesäkukkia ja yrttejä... ja ikkunalaudat ja ikkunanvieripöydät täyttyy. Joka vuosi mopo keulii tässä vaiheessa aika pahasti.

Kolmantena kevään juttuna on uusi kasvu, niin sisällä kuin ulkonakin. Vaikka se on joka vuosi toistuvaa, niin aina se jaksaa kiehtoa.

Sisällä kylvetyt kasvit kasvavat silmissä, kaikki itävät ja mitään ei raski heittää pois... Ahtaus pöydillä kuuluu asiaan, viidakkomainen fiilis.

Kasvun ihme myös ulkona kukkapenkeissäkin on jokavuotinen ilo.

Neljäntenä itselle tärkeänä kevätfiiliksen tuojana on tauoton linnunlaulu sekä pihamaan heräilevät siilit.

Viidentenä keväisenä asiana mainittakoon korvasienestys. Ja se ensimmäisen kermaisen korvasienikeiton jälkeen ollaan jo askel lähempänä kesää.

Mukavaa kevään odotusta!

Tässä vielä haasteen säännöt:

1.Tee postaus ja kerro mistä sait haasteen.

2. Kerro viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinua eniten. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi esim. maalis-, huhti- tai toukokuu.

3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Haasteeni lähtee seuraaviin blogeihin:

Lappalainen etelässä-blogin Nila
Rikkaruohoelämää -blogin Between
Maatiaiskanasen Elämää -blogin Hilu

Pienikin on kaunista

Viime kesänä ihan pienetkin kukat ovat tulleet nähdyiksi aivan eri tavoin kuin ennen. Tosin en kaikkien noiden kasvien edes tiennyt kukkivan...

Mökillä kasvaa kaksi korpipaatsamaa (Rhamnus francula). Se ei ole yleinen koristekasvina. Ne ovat edellisen mökinomistajan perua. Minulle kasvi oli puurtarhurikoulun kasvien nimi- ja tunnistustentistä tuttu. Nyt on ollut ilo seurata sen kukintaa.

Malabarin pinaatti (Basella alba) on ollut haastava kasvatettava. Pari kesää ne on vain juroneet. Viime kesänä yksi innostui kukkimaan. En ole koskaan nähnyt tämän kukintaa.

Lankaköynnös (Muchlenmeckia complexa) intoutui kukkimaan kuistilla. 

Hopeaputouksen (Leucophyta brownii) kukinta pisti silmään työpaikan etuoven vieressä olevasta amppelista. Tätä myöskään en ole koskaan huomannut. Nätti kukka, olisipa isompi.

Pihakäenkaalin (Oxalis fontana 'Rubra') kukka pistää kyllä silmään. Ihanat vastavärit!

Meksikon minikurkku (Melothria pendula 'Scabra') oli minulle viime kesänä ihan uusi tuttavuus.

Sitruunamelissa intoutui kasvamaan talvehtimisen jälkeen todella runsaasti. Varret olivat täynnä pieniä valkoisia kukkia.

Kuin Kymmenen uutisten loppukevennyksenä tässä kuva Lontoon eläintarhasta parin vuoden takaa.  Tässä apinat lepäilevät pensaan päälle köynnöstäneen lankaköynnöspatjan päällä. 

Oodi mummulle -inspiraatiolleni

Kiinnostukseni puutarhanhoitoon olen saanut verenperintönä. Siitä suuri kiitos rakkaalle edesmenneelle mummulleni, äitini äidille. Totuus vahvistui jonkun aikaa sitten selatessani vanhoja mummuni valokuvia.

Hän on mummu, - ei mummi, mummo eikä eteenkään isoäiti, sanoina niin vieraita. Hän oli vanhan kansan ihminen, jonka vieressä lapsenlapset kävivät ruokailun jälkeen niiaamalla kiittämässä ruuasta. Mutta pihalle hän kiikutti pihaleikkien keskelle meille lapsille näkkileivät, joitten päällä oli reilusti voita, liikaa ainakin äidin mielestä. Se piti syödä siten, ettei äiti näe. Mummun ja meidän lapsien salaisuus. 

Vaikka mummu ja ukki (kuvassa) elivät lehmien hoidolla ja maanviljelyllä, oli mummulla silmää ympäristön kauneudelle. Mummu piti huolen että traktorilla ei ajeta 'kartanolla', eli tilan rakennusten keskelle, jonne jäi siisti nurmikkoalue. Siinä oli lastenlasten turvallinen leikkiä.

'Kartanoa' hallitsi kaivon ja pääoven välissä oleva ns. jorkinapenkki. Jorkina, joriini ja daalia, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Mummo talvetti joriinijuurakot vuosittain viileässä vintin portailla ja tietyyn aikaan keväästä ne tuotiin pirttiin kasvamaan melassisankossa. Sitten odotettiin lähtevätkö juurkot kasvuun. Se odottamisen jännitys jäi pienenkin lapsen mieleen. Voi sitä helpotusta, kun ensimmäinen verso nousi. Yöpakkasten mentyä ne siirrettiin ulos kukkapenkkiin. Sekin oli tapaus!

Toinen jorkinoista oli suuri, tummanpunakukkainen ja hieman myöhempi. Toisessa tulipunaiset, hieman pienemmät kukat ja kukkia oli enemmän. 

Jorkinapenkin edessä on otettu lukuisat kuvat lapsista, meistä lapsenlapsista sekä kunniavieraista. 

Löysin albumista kuvan mummuni verenpisarasta (yllä). Muistui mieleeni, että saviruukkuhan oli lypsyjakkaran päällä. Korkeutta kokonaisuudella 80 cm. 

Tuohon aikaan -60-70-luvulla kuvien otto oli harvinaisempaa. Niitä otettiin harkiten, kuvien teettäminen oli kallista. Kuitenkin mummu on halunnut ikuistaa verenpisaransa jälkipolville.

Yhtenä vuonna mummulla oli iso palleroverenpisara. Ukki neuvoi puristamaan niiden avaamattomia nuppuja kevyesti. Näin sai niistä kuulumaan hauskan poksahduksen. Mummu 'nuhteli' ukkia kun meni lapsille moisen neuvomaan. Muttei me juurikaan sen enempää nuppuja uskallettu poksutella.

Oli mummulla tomaattihuonekin. Se oli mummun valtakuntaa. Kasvihuoneeseen sain isompana jopa luvan mennä varkaita poimimaan. Ihmeellinen paikka pienen mielestä. Siellä tuoksui hyvälle. Sen muovilla oli oma äänensä tuulessa.

Pirtin kuistilla mummolla kasvoi huonepalsamit ja pelargoniat (vähän niinkuin minulla nyt). Navetan ja pirtin seinustoilla oli isot kukkapenkit. Juhannusruusu, pinkki villiruusu ja kurtturuusu kasvoivat talon vierellä. Lisäksi oli viinimarjaa, karviaista ja puutarhavattua. Mummon silmäterät olivat suuri tuomi ja siemenestä kasvattamansa vaahtera, lempipuitani molemmat.  

Mummo haaveili myös omenapuista. Usein hän sanoi, että kun olen aikuinen, niin tulee kestäviä lajikkeita, joita voi istuttaa tänne pohjoiseenkin. Niin tapahtuikin. Siellä kasvaa nyt kuusi omenapuuta!  

Isäni on kuvassa etsimässä mummun kasvimaan naurispenkistä raaputettavia suuria nauriita. Mummulla oli tapana halkaista suurikokoinen nauris. Sen puolikkaasta hän alkoi raaputtaa puukolla peukalona vasten naurismössöä. Ja me lapsenlapset istuimme ympärillä ja mummo antoi vuorollaan kullekin suullisen ihanan herkullista ja raikasta pehmeää raaputettua naurista. Koverretuista nauriinpuolikkaista saimme leikkeihin hienot kupit. 

Meillä lapsenlapsilla oli tietenkin myös omat velvollisuutemme. Oli ruohottava mm. porkkanapenkkiä kasvimaalla. Haettiin mummulle raparperiä tai ruohosipulia, persiljaa ruokiin. Isompana sain hakea tomaattia kasvihuoneesta. Perunannostossa olimme apuna siinä missä aikuisetkin. Marja-aikaan olimme poimimassa mansikat ja viinimarjat pensaista.  

Vietettyäni lapsuuteni kesät mummulassa tuollaisessa ympäristössä, se ei voi olla jättämättä jälkiään. Kiinnostus kasveja kohtaan on aina ollut suuri. En sitä ehkä silloin 10 vuotiaana porkkakapenkkiä kitkiessäni vielä käsittänyt. 

Enää en voi mummua  siitä kiittää ...

Ilmasipuli, suosikkini

Olen vuosia sitten saanut äidiltä muutaman ilmasipulin. Niitä on helppo kasvattaa ne talvehtivat maassa ilman eri toimenpiteitä, ilman peittelyjä. Tätä helpompaa kasvia kasvimaasta saa etsiä, no ehkä raparperi kenties on toinen sellainen.

Ilmasipuli lähtee keväällä versomaan todella nopeasti. Minulla on 6 sipulia ja tilaa ne vievät 60 x  50 cm kasvimaan viljely laatikosta. Sen lehtiä ja voi käyttää sellaisenaan salaatteihin keittoihin. Mutta parasta on sen  ilmaan muodostuvat hauskat pikkusipulit. 

Kesällä se tekee yhden tai kaksi kukkavartta joitten päähän muotoutuu pieniä sipuleita. Sipulit jäävät pienikokoiseksi maksimissaan halkaisija 3cm. Ryppäässä voi olla viidestä kuuteenkin sipulia.

Pienet sipulit ovat kyllä hieman työläitä kuoria syötäväksi. Mutta olen käyttänyt kuitenkin näitäkin aivan normaalisti tavallisen sipulin tapaan. Lisäksi tämä on ihan kiva, huomiota herättävä erikoisuus kasvimaassa.

Satoa tänä vuonna tuli hieman edellisvuotta enemmän, noin 1/2 kg ja sipulit olivat suurikokoisempia. 

 

Yllä tänä päivänä kerättyä satoa kasvimaalta kasvihuoneesta ja kuistilta.

Toivotaan, toivotaan

Tämä kesä on ollut kaikkinensa kummallinen. Kevään ja alkukesän kylmyyden jälkeen kasvukausi on ollut pari viikkoa myöhässä. Tänä vuonna kasvu ei ole kirinyt, kasvukausi edelleen myöhässä vielä syyskuussa. 

Valkolumimarja (Symphoricarpus albus) ehtii harvemmin marjomaan meillä normaalinakaan kesänä. Nyt syyskuussa tilanne on tämä. Paljon nuppuja ja kukkia vielä, mutta pölyttäjien määrä vähenee kylmien tultua. 

Kuukausimansikkakin (Fragaria vesca 'Rugen') intoutuu kukkimaan ja marjomaan vasta nyt viileiden kelien aikaan. 

Äitienpäivähortensia (Hydrangea) on ulkona kärsinyt viileästä kesästä. Uusi kukinta ei taida ehtiä valmistua.

Viime kesänä saatiin mukava luumusato (Prunus domestica). Tänä vuonna kukinta oli myöhässä, mutta satoa näytti tulevan mukavasti. Kuva on otettu elokuun puolessa välissä, raakileet edelleen nyt kuukausi myöhemmin saman kokoisia.

Nyt vaan toivottaisiin pientä ihmettä. Tarvitsisimme lämmintä, pitkää syksyä, jotta saisimme nauttia vielä hetken kuukausimansikoista ja että luumut ehtisivät kypsyä. Lämmin pitkä syksyn aikana valkolumimarjan kauniit marjat ehtisivät valmiiksi ennen lehtien putoamista. 

Onko teillä samankaltaisia kokemuksia kasvukauden myöhäisyyden vuoksi?

Kiitollisuushaaste

Päätin aloittaa kiitollisuushaasteen kesäloman alkaessa. Haasteen sain Rannanpihassa-blogin Ullalta, kiitos tästä sinulle.

1. päivä, maanantai
Ensimmäinen lomapäivän alkoi poutaisena. Aamukahvi kuistilla, radiota kuunnellen, muutama kerä matonkuteita leikaten. Ruukkukukat ovat vallanneet kuistin vuosi vuodelta perusteellisemmin. Kahvittelupöytämme on vallattu jo kokonaisuudessaan. Nyt jo mietin koko ikkunaseinälle kunnon ikkunalautaa. Pelargonit, verenpisarat ja mummonpalsamit pursuavat sulassa sovussa.

Kuisti muistuttaa mummoni kuistia aikanaan kukkien määrässä. Samat kukat nyt minullakin. Pidän jostakin syystä suuresti edellämainituista kukista. Mummo on ollut minulle suuri inspiraatio joka suhteessa.

Olin parikymppinen hänen kuollessaan. Nyt aikuisiällä vasta olen huomannut hänen merkityksensä. Tästä kiitollisuudesta tulossa uusi postaus myöhemmin.

2. päivä, tiistai
Aamu taas aurinkoinen aamukahveineen kuistilla. Harmitti hivenen lähteä kampaajalle, kun olisi ollut niin hyvä keli tehdä pihatöitä. Kampaaja onnistui työssään ja mukava oli taas rupatella mukavia.

Samalla kaupungissa ollessa piipahdin puutarhamyymälässä katsastamassa perenna- sekä syyskukkatarjonnan. Löysin mielestäni sopivat kasvit erääseen ruukkuun laitettavaksi ulkoportailla. Näin syksyyn on vähitellen valmistaudutava.

Kuin pisteenä iin päälle löysin vielä aivan upean valkoisen tarhaväriminttu 'Shneewittchen'. Olen aivan haltioitunut valkoiseen väriin, etenkin näin syksyisin. Miten ihmiselle tulla hyvä mieli näin vähästä!  

3. päivä, keskiviikko
Sadepäivä. Pihassa en pystynyt tekemään juuri mitään. Yhden verenpisaran pelastin ulkoa kuistille hukumasta.

Tein pari valokuvakirjaa aiempien vuosien valokuvista. Samalla uppouduin vanhoihin piha- ja kasvikuviin. Oli mukava katsella vanhoja istutuksia ja kuinka ne on tähän päivään muuttuneet. Yllättävää miten paljon piha on muuttunut muutaman vuoden sisällä.

 Muutamassa vuodessa ollaan kaadettu puita, tehty laatoituksia, seinänvierikiveyksiä, istutusryhmiä, grillikota, kasvimaa ja kasvihuone. Ollaan selvästi matkalla viihtyisämpään pihaan, vähän kerrallaan.

4. päivä, torstai
Tälle päivälle oli sovittu sienireissu anopin kanssa, siellä vierähti muutama tunti. Aurinkoinen sää suosi meitä, eikä hirvikärpäsiä ollut ollenkaan! Saatiin vuoden suolasienet kerättyä anopille. Meillä jo on omiksi tarpeiksi. Sieltä löytyi muitakin tuntemattomiakin ihmeellisyyksiä...

Kotona annoin anopille vielä kotiinviemisiksi kasvimaasta kesäkurpitsan ja kasvihuoneesta tomaatteja. Vaikka itse kasvattamisessa on oma ilonsa, samoin sadon nauttimisessakin, kuitenkin ehkä se suurin ilo on jakaa omasta toisille, sellaisille jotka osaavat arvostaa saamaansa. 

5. päivä, perjantai
Sadepäivä tuli tästä päivästä, ihmeellisen lämmin ilma sateesta huolimatta.

Viherkasvit pääsivät heti aamusta pihalle pesuille. Amppelit mattotelineeseen roikkumaan, muut eri virityksillä laatikoiden päälle tai maahan. Kerrankin oikein tyytyväisenä myhäillen, kun vettä tuli taivaan täydeltä.

Lisäksi selailin kukkaluetteloa ja tilasin sipuleita ja mukuloita syysistutuksiin sekä jouluksi hyötämistä varten. Kukkakausi ei onneksi mitenkään lopu pakkasten tuloon, se vaan siirtyy sisälle. Ja uutta jo ensi kesällekin suunniteltu...

6. päivä, lauantai
Mökille meno iltapäivällä. Mökkimme on saaressa. Sieltä löytyy todella monipuolisia kasvupaikkoja suuria ikikuusia, sammalikkoa, saniaismetsää, isoa männikköä, lehtometsää ja tietenkin myös suomalaista läpikulkematonta peruspusikkoa. Mökki on minulle paikka, johon en halua mitään kasteltavaa ja hoidettavaa. Siellä on joitakin perennoja ja pensaita entisen omistajan peruja, mutta niitä en ala pekkiin nostelemaan tai katteita juurille laittamaan. Mökki on paikka, jossa pieni sisäinen puutarhurini saa levätä luonnon helmassa. Todellinen henkireikä. Ja tänään tehtiin rosvopaistia!

Mieheni on viime vuonna kaatanut tontilta muutaman suuren männyn polttopuiksi. Nyt sen kuori on lähtenyt irti ja olisi käytettävissä kuorikatteeksi kaupunkiin, vaatii vaan silppuamisen vaivan. Taatusti näen sen vaivan. Tämä kate on ihan eri maasta kuin kaupan olevat katteet. Onneksi tarve ei ole suuri. Käytännössä laitan katteen vain pihan paraatipaikoille. Saari on muutenkin ihan pohjaton materiaalipankki; oksia, varpuja, käpyjä, sammalia. Omalla maan omistajan oikeudella.   

7. päivä, sunnuntai
Mökillä oltiin yötä. Upea aurinkoinen syyspäivä. Loma puolivälissä.

Kävin sienessä ja kiersin saaren lähes kokonaan. Niitähän löytyi. Sienestys ja metsässä kävely on todella rentouttavaa ja käy hyvästä liikunnasta. Kehnäsieniä keräsin ensimmäistä kertaa, niitä olikin saari taynnä. Ne ja tatit pidin itse ja vein vanhemmilleni rouskut.

Huomasin mökillä korallikanukassa olevan harvinaisen paljon valkoisia marjoja. Jopa korpipaatsamassa oli muutama vihreä marja. Olen oppinut pitämään tuosta kummallisesta luonnonkasvista.

Yhden yön poissaolo kotoa teki hyvää. Huomenna uudet pihatyöt ja -suunnitelmat odottavat lomalaista.


Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Pidetään puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tehdään siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.

Nyt haastan,
Kukkia ja kuoukeroita- blogin Tulikin
Metsätontun ruusutarhan Leilan sekä
Saraheinän Saran mökissä ja puutarhassa-blogista
Lisäksi haasteen saa napata kuka haluaa...

Oikein mukaavaa syksyn alkua kaikille!