Oodi mummulle -inspiraatiolleni

Kiinnostukseni puutarhanhoitoon olen saanut verenperintönä. Siitä suuri kiitos rakkaalle edesmenneelle mummulleni, äitini äidille. Totuus vahvistui jonkun aikaa sitten selatessani vanhoja mummuni valokuvia.

Hän on mummu, - ei mummi, mummo eikä eteenkään isoäiti, sanoina niin vieraita. Hän oli vanhan kansan ihminen, jonka vieressä lapsenlapset kävivät ruokailun jälkeen niiaamalla kiittämässä ruuasta. Mutta pihalle hän kiikutti pihaleikkien keskelle meille lapsille näkkileivät, joitten päällä oli reilusti voita, liikaa ainakin äidin mielestä. Se piti syödä siten, ettei äiti näe. Mummun ja meidän lapsien salaisuus. 

Vaikka mummu ja ukki (kuvassa) elivät lehmien hoidolla ja maanviljelyllä, oli mummulla silmää ympäristön kauneudelle. Mummu piti huolen että traktorilla ei ajeta 'kartanolla', eli tilan rakennusten keskelle, jonne jäi siisti nurmikkoalue. Siinä oli lastenlasten turvallinen leikkiä.

'Kartanoa' hallitsi kaivon ja pääoven välissä oleva ns. jorkinapenkki. Jorkina, joriini ja daalia, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Mummo talvetti joriinijuurakot vuosittain viileässä vintin portailla ja tietyyn aikaan keväästä ne tuotiin pirttiin kasvamaan melassisankossa. Sitten odotettiin lähtevätkö juurkot kasvuun. Se odottamisen jännitys jäi pienenkin lapsen mieleen. Voi sitä helpotusta, kun ensimmäinen verso nousi. Yöpakkasten mentyä ne siirrettiin ulos kukkapenkkiin. Sekin oli tapaus!

Toinen jorkinoista oli suuri, tummanpunakukkainen ja hieman myöhempi. Toisessa tulipunaiset, hieman pienemmät kukat ja kukkia oli enemmän. 

Jorkinapenkin edessä on otettu lukuisat kuvat lapsista, meistä lapsenlapsista sekä kunniavieraista. 

Löysin albumista kuvan mummuni verenpisarasta (yllä). Muistui mieleeni, että saviruukkuhan oli lypsyjakkaran päällä. Korkeutta kokonaisuudella 80 cm. 

Tuohon aikaan -60-70-luvulla kuvien otto oli harvinaisempaa. Niitä otettiin harkiten, kuvien teettäminen oli kallista. Kuitenkin mummu on halunnut ikuistaa verenpisaransa jälkipolville.

Yhtenä vuonna mummulla oli iso palleroverenpisara. Ukki neuvoi puristamaan niiden avaamattomia nuppuja kevyesti. Näin sai niistä kuulumaan hauskan poksahduksen. Mummu 'nuhteli' ukkia kun meni lapsille moisen neuvomaan. Muttei me juurikaan sen enempää nuppuja uskallettu poksutella.

Oli mummulla tomaattihuonekin. Se oli mummun valtakuntaa. Kasvihuoneeseen sain isompana jopa luvan mennä varkaita poimimaan. Ihmeellinen paikka pienen mielestä. Siellä tuoksui hyvälle. Sen muovilla oli oma äänensä tuulessa.

Pirtin kuistilla mummolla kasvoi huonepalsamit ja pelargoniat (vähän niinkuin minulla nyt). Navetan ja pirtin seinustoilla oli isot kukkapenkit. Juhannusruusu, pinkki villiruusu ja kurtturuusu kasvoivat talon vierellä. Lisäksi oli viinimarjaa, karviaista ja puutarhavattua. Mummon silmäterät olivat suuri tuomi ja siemenestä kasvattamansa vaahtera, lempipuitani molemmat.  

Mummo haaveili myös omenapuista. Usein hän sanoi, että kun olen aikuinen, niin tulee kestäviä lajikkeita, joita voi istuttaa tänne pohjoiseenkin. Niin tapahtuikin. Siellä kasvaa nyt kuusi omenapuuta!  

Isäni on kuvassa etsimässä mummun kasvimaan naurispenkistä raaputettavia suuria nauriita. Mummulla oli tapana halkaista suurikokoinen nauris. Sen puolikkaasta hän alkoi raaputtaa puukolla peukalona vasten naurismössöä. Ja me lapsenlapset istuimme ympärillä ja mummo antoi vuorollaan kullekin suullisen ihanan herkullista ja raikasta pehmeää raaputettua naurista. Koverretuista nauriinpuolikkaista saimme leikkeihin hienot kupit. 

Meillä lapsenlapsilla oli tietenkin myös omat velvollisuutemme. Oli ruohottava mm. porkkanapenkkiä kasvimaalla. Haettiin mummulle raparperiä tai ruohosipulia, persiljaa ruokiin. Isompana sain hakea tomaattia kasvihuoneesta. Perunannostossa olimme apuna siinä missä aikuisetkin. Marja-aikaan olimme poimimassa mansikat ja viinimarjat pensaista.  

Vietettyäni lapsuuteni kesät mummulassa tuollaisessa ympäristössä, se ei voi olla jättämättä jälkiään. Kiinnostus kasveja kohtaan on aina ollut suuri. En sitä ehkä silloin 10 vuotiaana porkkakapenkkiä kitkiessäni vielä käsittänyt. 

Enää en voi mummua  siitä kiittää ...