Puutarhuri vs. rikkaruohot

Kolumni KotiseutuPlus-lehdessä 28.7.

Sana rikkaruoho saa monen kotipuutarhurin sävähtämään. Ja varsinkin sellaisen nähdessään omassa puutarhassa tarhuri pyrkii pääsemään niistä nopeasti eroon. Näinä aikoina kaikki kasvu on runsaimmillaan, myös rikkaruohojen.

Lyhyesti määriteltynä rikkaruoho on väärä kasvi väärässä kasvupaikassa. Esimerkiksi päivänkakkara on kaunis kukkapenkissä tai kedolla, mutta kasvaessaan kasvimaalla porkkanapenkissä se muuttuu hetkessä silmissämme rikkaruohoksi.

Mutta ennen kitkemistä voimme miettiä mitä rikkaruoho kertoo kyseisessä kohdassa maan tilasta. Rönsyleinikki, saunakukka, saviheinä ja piharatamo viestivät maan olevan liian tiivistä. Vesiheinä ja vuohenputki kertovat kasvupaikan olevan hyvin kuohkeaa ja ravinteikasta!

Ennen kitkentää, kannattaa kasvit tunnistaa. Yksivuotiset, siemenistä lisääntyvät rikkakasvit eivät tarvitse niin järeitä toimenpiteitä kuin monivuotiset, juuriston kautta leviävät lajit.

Yksivuotisista rikkaruohoista yleisimpiä ovat jauhosavikka (saviheinä), pihatähtimö (vesiheinä), kirjopillike, kylänurmikka ja pihasaunio. Näistä pääsee eroon kitkemällä ne juurineen, taimien ollessa pieniä. Niille on ominaista nopea ja runsas siementuotanto sekä kyky juurtua kitkemisen jälkeen uudelleen!

Monivuotiset rikkaruohot juolavehnä, vuohenputki, nokkonen, valvatti sekä ohdake ovat rikkaruohojen pahiksia. Niiden poistaminen kitkemällä vaatii sitkeyttä ja jatkuvaa valppautta. Jo pienikin juurenpala riittää uuden kasvun alkamiseen.

Paras hetki kitkennälle on aurinkoinen kesäpäivä tai sateen jälkeen, kun maa on hieman kuivahtanut. Puutarhakomposti on hyvä loppusijoituspaikka tälle jätteelle. Itse kuitenkin kuivattaisin rikkaruohot auringossa ennen kompostiin laittoa. Sama on varminta tehdä myös monivuotisten rikkakasvien juurakoille. Jos ne saadaan kuivattamalla varmasti kuolemaan, ne voi kompostoida.

Kaikkea en kuitenkaan laittaisi kompostiin. Selkeästi jo kukkivia tai kukinnan ohittaneita rikkoja en laittaisi kompostiin. Ne karistavat siemenensä sinne ja levittyvät kompostimullan mukana uudelleen kasvimaahan, perennapenkkeihin! Lämpötila kompostissa nousee harvoin niin korkealle, että se tuhoaisi tällöin kaikkia siemeniä täysin.

Paljas maa on rikkakasveille altis, siksi erilaisten katteiden käyttö kannattaa. Ruohonleikkurin keräämä ruohosilppu on erinomaista katetta perennapenkeissä. Ruohokatteen päälle voi mahdolliset rikat nostaa kuivumaan uudeksi katteeksi.
Rikkaruohojen valtaaman perennapenkin pelastus on kaivaa perennat ylös, puhdistaa juuristot rikkaruohoista ja vaihtaa penkkiin uusi multa. Ole tarkkana, ettet uuden perennajuurakon mukana tuo penkkiisi uusia rikkaruohoja.

Rikkaruohon torjuntaan on kehitetty myös erilaisia torjunta-aineita. Niiden kanssa on oltava tarkkana ja käyttöohjeet luettava huolella. Muuten käy niin kuin eräälle Hermannille, jonka tekemän voikukan torjunta-ainekäsittelyn jälkeen nurmikko oli täynnä puolimetrisiä kuolleita laikkuja. Oli aineen lantraamisessa tullut mittausvirhe…

Kaikkein tärkeintä pihassa on nurmikon ja kasvien pitäminen hyvässä kunnossa, jolloin ne pystyvät kilpailemaan tehokkaasti rikkakasvien kanssa.

Kitke ajoissa, sillä se käy helposti rikkakasvien ollessa pieniä.
Silloin voitat varmasti!

Terveisiä messupihoilta!

Kolumnini 21.7. KotiseutuPlus-lehdessä.

Taas on kesä vaiheessa, jolloin asumisen uusista tuulista kiinnostuneiden virta suuntaa Asuntomessuille. Tänä vuonna messut järjestetään Kuopiossa, kauniin Kallaveden ja urbaanin kaupungin kainalossa.

Kuopion messut ovat järjestyksessä toiset, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota pihoihin. Messututkimuksen mukaan 14 % kävijöistä tulee messuille pelkästään pihojen innoittamina, niin minäkin tein.


Lähes kaikkien pihojen suunnittelussa ja toteutuksessa oli käytetty ammattilaisten apua. Aikaisempiin vuosiin verrattuna tämä näkyi nyt positiivisesti pihojen ilmiasussa. Haastetta messupihojen suunnitteluun on tuonut osin hyvinkin kallioinen, kuiva ja kivikkoinen kangasmetsä. Viranomaisten ohjeiden mukaan luonnonkallioita, metsäkasvillisuutta ja puustoa tuli säilyttää mahdollisimman paljon, mikä tuntuikin rantatonteilla ehdottoman oikealta.


Messupihoissa korostuu helppohoitoisuus kiveysten, terassien, kuorike-, kuntta- ja istutusalueiden runsautena. Korkoerojen vuoksi pengerryksiä oli runsaasti, muurikiveä ja luonnonkiveä oli käytetty monipuolisesti, istutukset olivat suuria yhtenäisinä kokonaisuuksina. Suuret nurmikentät olivat vähissä. Varsinaisia perennapenkkejä oli vähänlaisesti. Perennat olivat usein väripilkkuina osana pensas- ja havuistutuksia.

Se, mikä messuilla pistää vuosittain silmään on useiden pihojen valitettava keskeneräisyys. Ajanpuutteen vuoksi pihasuunnitelmaa ei ollut aina ehditty toteuttaa vaan oli tekaistu väliaikaisia ratkaisuja. Se on harmittavaa jo suunnittelijoiden maineen puolesta sekä pääsymaksun maksaneita messuvieraita kohtaan. Ei sinne tulla keskeneräisyyksiä katsomaan.

Toinen messujen ilmiö on, että istutukset tehdään usein pelkästään messujen aikaisen näyttävyyden vuoksi ylitiheiksi. Muutaman vuoden kuluttua kasveja on harvennettava välistä, jotta saadaan niille tilaa kasvaa luontaisella tavalla.

Monin paikoin mietitytti (varmaankin helteestä johtuen), minne kolataan talvella lumet monilla tonteilla? Kapeiden katualueiden lumi tulee aiheuttamaan myös sijoitusvaikeuksia.


Hallitsevaa tämän vuoden messuilla on louhitun kiven käyttö. Se näkyy jo alueelle tullessa. Talojen pohjia tehdessä ilmaista louhekiveä on ollut runsaasti tarjolla. Kun sitä on lähes jokaisella tontilla aitoina, pengerryksinä, katteena jne, siihen turtuu, eikä se tuntunut enää niin erikoiselta. Kasvillisuus kasvaessaan peittää aikanaan messupihojen nyt niin kivikkoisen ilmeen.


Kuopioon kannattaa lähteä, jo pelkästään pihojenkin vuoksi. Mieleeni jäivät päällimmäisiksi kokonaisuuksina kohteet 8, 31 sekä 39 sekä lukuisat muut yksityiskohdat. Valokuvista ammennetaan inspiraatioita pitkään.

Mielenkiintoisen messualueesta tekee se, että alue on myös liito-oravien asuinaluetta. Niitä varten tonteille on jätetty runsaasti niin lento- kuin ravintopuitakin. Kun riittävästi tahtoa löytyy, niin luonto ja urbaani asutus lyövät kättä toisilleen, sopusoinnussa.

Mansikkamaan kilpajuoksu

Kolumnini KotiseutuPlus lehdessä 14.7.

Pian alkaa mansikkasato kypsyä ja herkulliset marjat odottavat poimijaansa. Sadosta odotetaan keskinkertaista parempaa. Kotipuutarhoissamme on edessä kilpajuoksu mm. siivekkäitä marjavarkaita vastaan. Kuka saa teidän pihalla parhaan sadon haltuunsa? Asiaa olisi hyvä miettiä näin mansikkakauden kynnyksellä, vielä ehtisi valmisteluja tehdä.

Aina ei ole halua tai mahdollisuutta vetää verkkoja marjapensaiden ylle. Kevyisiin verkkoihin takertuu helposti niin marjat, linnut kuin siilitkin. Kuinka saadaan kätevin kotikonstein karkotteita mansikkamaalle?

Lasten kanssa voitaisiin maalata kivimansikoita punaisella maalilla. Kivet ripoteltaisiin pitkin mansikkamaata ja toivoen rastaiden kopauttavan nokkansa kiveen ja toteavan että onpa huonoja mansikoita, mennään naapuriin.

Vanhat vaatteet taas kelpaisivat linnunpelättimen päälle. Vanha liehuhelmamekkoni ja mummin lierihattu saisivat uuden tehtävän. Karkottava vaikutus tehostuisi, jos pelättimessä olisi jotakin tuulessa liehuvaa. Tehoa voitaisiin lisätä myös vaihtamalla aika-ajoin pelättimen paikkaa.

Linnut kavahtavat myös välkehtivää valoa. Puiden oksiin viriteltäisiin roikkumaan mm. kristalleja tai CD-levyjä. Sekä välkettä että ääntä antavat videokasettien tai vanhojen c-kasettien puretut nauhat viritettynä kireähkölle tolppien väliin. Ei soi Elvis, rokki eikä Titi-nalle, vaan tuuli ottaa nauhaan ja kuuluu lievä lintuja karkottava ääni.

Haasteena on valitettavasti se, että linnut tottuvat pelotteisiin kohtuullisen nopeasti. Ei siis ladata kerralla koko pelotearsenaalia marjamaalle, vaan vaihdellaan niitä aika-ajoin.


Viimeisenä vinkkinä olkoon lelulaatikon hieman kärsinyt muovikäärme. Tänä vuonna kiinnitettäisiin se ketjulla tolppaan, ei käy niin kuin pari kesää sitten. Tällöin supikoira verotti mansikkasatoa metsänreunan laitimmaisesta penkistä. Hankin marjamaalle puutarhamyymälästä muovikäärmeen. Toiveena oli, että se säikyttäisi marjavarkaat matkoihinsa ja jättäisi mansikkamme rauhaan.

Pari päivää piti käärme puoliamme. Sitten se hävisi ja löytyi myöhemmin läheisestä pajukosta. Supikoira oletti saavansa käärmeestä makoisan aterian. Alkupaloja se oli jo käärmeestä lohkonut. Ei ollut supikoiran lajituntemus kovin hyvä, sillä tälle olisi kelvannut Suomen luontoon kuulumaton kalkkarokäärme!

Meille maistuisivat vain ne makoisat mansikat!

Pihan vesipolitiikkaa

Kolumnini KotiseutuPlus-lehdessä 7.7.

Kastelu on aina jokakesäinen pihapuutarhurin askare. Etenkin hyötytarha, kesäkukat, ruukkupuutarha, vastakylvetty nurmikko, uudet istutukset janoavat vettä tasaisesti. Mitä lämpimämpää, sitä enemmän tapahtuu haihtumista ja veden tarve kasvaa.

Optimitila kastelijan kannalta olisi päivällä poutaa, yöllä kevyttä, mutta silti reipasta sadetta. Aamu jatkuisi poutaisena ja sopiva kevyt tuulenvire kuivattaisi märän kasvuston. Tällä luonnon omalla menetelmällä olisi kastelut suoritettu automaattisesti. Ei tämän tarvitsisi päivittäin toistua vaan, pari kertaa viikossa.

Mutta sade harvoin tulee niin kuin toivoisi. Viime aikoina on koettu runsaita sadekuuroja, jolloin vesi ei ehdi imeytyä maahan, vaan virtaa maanpintaa pitkin ojiin ja notkelmiin. Samalla rankka veden tulo pieksää kasveja ja syövyttäen maata juurien päältä. Löysipä eräs pihanomistaja ravakan vesiryöpyn jälkeen edellisenä päivänä kylvetyn nurmikkonsa siemenineen metsän puolelta.

Sateettomina kausina tarvitaan lisäkastelua. Riippuen kasteluveden tarpeen määrästä, on syytä miettiä mistä kannattaa kasteluvetensä ottaa. Vesijohtovesi maksaa, maksat jopa jätevesimaksunkin, vaikka lorotat sen viemärin sijasta pihalle. Ulkoseinän hanavesi, samoin oma kaivovesi on lisäksi jääkylmää. Kasvit eivät perusta kylmästä suihkusta.

Parasta vettä pihakasveille on luonnon oma vesi joko taivaalta saatuna tai joesta tai järvestä kannettuna. Luonnonvesi on sopivan pehmeää, lämmintä ja ennen kaikkea ilmaista. Jos ei ole onnekas ranta-asuja, vesipönttö vaan talon nurkalle varastoimaan edes osan katolta valuvasta sadevedestä. Ruman pöntön voi peittää rimoituksella tai kasvillisuudella piiloon. Eräs kaukaa viisas talonrakentaja upotutti rakennusvaiheessa suuren säiliön maan alle näkymättömiin. Säiliöön hän johdatti katolta sadevedet josta nostatti pumpulla kasteluvedet ylös. Keinoja on monia.

Olipa vesi mistä tahansa peräisin saadaan kastelusta mahdollisimman suuri hyöty, oikealla kastelutekniikalla työtaakka helpottuu:

1. Suorita kastelu aina illalla tai aikaisin aamulla, tällöin vesi ehtii imeytyä hyvin maahan juurten ulottuville. Päiväaikaan tehdystä kastelusta voi jopa yli puolet haihtua höyrynä ilmaan.

2. Kastele harvemmin mutta perusteellisesti. Kevyt pinnan kastelu ohjaa juuria jäämään lähelle maanpintaa ja tällöin kasvi on entistä alttiimpi kuivumiselle.

3. Ohjaa vesi suoraan kasvin juurelle. Jos vesi lähtee valumaan juurilta noroina pois, tee juurialueelle pieni kastelukuoppa johon teet kastelun. Kastelukannun hajottajalla kastelet vain lehdet, vesi ei pääse juurialueelle.

4. Vältä kylmällä vedellä kastelua jos mahdollista. Laske edellisen kastelukerran jälkeen kylmä vesi kannuun lämpiämään seuraavaa kastelukertaa varten.

5. Maanpinnan haraaminen kastelun jälkeen estää tehokkaasti haihtumista.

6. Käytä katteita, ne estävät myös haihtumista.

7. Kasvit palkitsevat sinut pian loistollaan hyvin suoritetusta työstä!

Aurinkoisia kesäpäiviä ja leppoisia kasteluhetkiä!

Media puutarhassa

Kolumnini 30.6.2010 Kotiseutu Plus-lehdessä

Muutaman vuoden jatkunut nouseva kiinnostus pihaan ja puutarhaan näkyy kaikkialla ympärillämme, myös mediassa. Tarjolla on tietoa yllin kyllin niin pihoille kuin parvekkeille. Alan kirjallisuutta sekä aikakausilehtiä on joka lähtöön. Haastetta ja erilaisuutta kaipaaville löytyy myös runsaasti tietoa.

Televisiossa lähes jokaisella itseään kunnioittavalla kanavalla on oma puutarhaohjelmansa. On vallalla ohjelmamuoto, jossa asiakasta haastatellen kartoitetaan heidän tarpeensa ja sitten heidän yllätyksekseen joukko alan ammattilaisia loihtivat hetkessä mitä kauniimpia kokonaisuuksia. Vaan eipä kerrota kuinka monta työtuntia tai euroa kohteeseen oli vierähtänyt.

Ohjelmien pihamuutoksissa on toisinaan hetkellisen kauneuden ja näyttävyyden nimissä unohdettu usein käytännöllisyys, hoidon helppous tulevina vuosina. Säkistä on helppo kaataa kiveä mullan päälle. Nättiä ja kätevää! Entä vuosien saatossa, kun kivet sekoittuvat mullan sekaan ja rikkaruoho puskee läpi?

Tarjontaa on osattava tarkastella tietynlaisen suodattimen läpi myös näissä aiheissa. Tarjolla on paljon hyödyllistä tietoa. On oma taitolajinsa, osata poimia sieltä ne itselle ja meidän pohjoisiin olosuhteisiin sopivimmat vinkit ja ratkaisut.

Muistettava on myös että tuloksen eteen on nähtävä vaivaa enemmän, kuin mitä ohjelmissa työ näyttää vaativan. Vaarana on innon lopahtaminen ennen oman projektin päättymistä. Sitten on kiusaus mennä sieltä mistä aita on matalin.
Meidän sijaintimme pohjoisessa Suomessa V-menestysvyöhykkeellä asettaa myös omat rajoituksensa niin kasvien menestymisen kuin rakenteiden routaeristyksien suhteen. Eteläsuomalaiseen pihaan tehtävät kasvivalinnat eivät välttämättä ole meillä Kainuussa talvenvarmoja. Kaikkihan tietävät että australialaisen pihaohjelman ratkaisut eivät onnistu täällä meillä ilman pientä olosuhdetuunausta.

Valtaisasta ohjelmatarjonnasta ja muutoksiin keskittyvästä ohjelmamuodosta johtuenko on meillä kasvavassa nuorisossa hyvin tietoinen polvi? Tietoinen ainakin jollakin tavalla pihasuunnittelijan toimenkuvasta.

Olin pihasuunnittelijan ominaisuudessa erään asiakasperheen pihassa. Mittailtiin tonttia ja keskusteltiin . Naapuruston lapset olivat kuulleet pihasuunnittelijan tulosta. Pian tultuani pihalle he pyysivät asiakasperheen äitiä välittämään minulle tärkeän kysymyksen: Mistä pihaohjelmasta olen? Edenistä vai Huvila & Huussista?

Tuoksua parvekkeella

Joka aamu avattuani parvekkeeni oven, vastaan tulvahtaa makea tuoksu. Lasitettu parveke muodostaa oman suljetun tilansa. Lattialla on matalassa saavissa neljä kesäleimua, jotka antavat tuoksua. Kesäleimun kukat kuivuvat ja häviävät, sitä ei tarvitse nyppiä. Leimun kaverina pystykasvuista hopeakäpälää.

Petunia ja kiviä

Parvekkeeni paahteisimmalla paikalla on kerrottu amppelipetunia. En pidä petunioista niiden tahmeiden kukkien vuoksi. Mutta nähdessäni tämän puutarhamyymälässä, olin myyty. Rassukka oli hieman kärsinyt kuljetuksessa ja oksia oli taittunut. Kyllä tästä komea saadaan. Kukat ovat kuin ruusut. Petunia on saanut alustakseen mummoni kukkapöydän. Kukkapöydän alatasolla olevat saviesineet ovat omatekoisia, vanhin niistä on lapsuudesani tehty.


Kukkapöydän ylätasolle olen laittanut koristesepeliä ja -kiviä. Pyöreä kivi on aarteeni ja kulkenut mukanani yli kaksikymmentä vuotta.

Kivi löytyi Oulunjärven eräästä saaresta. Tuttavani kuuli, että etsin pyöreitä kiviä. Hän muisti muutama vuosi aiemmin löytäneensä kyseisen saaren rannalta hieman tennispalloa suuremman lähes täydellisen pyöreän kiven. Siis päätettiin lähteä kiveä etsimään. Ranta, jossa kivi lymyili oli 30 metriä pitkä ja 2-4 metrin leveydeltä täynnä pyöreää kiveä! Nuoruuden innolla ranta haravoitiin ja kivi löytyi!

Ihana, kamala nurmikko

Kolumni 23.6.2010 Kotiseutu Plus-lehdessä

Oma piha on mukava asia. Kuinka rentouttavaa on kuljeskella avojaloin oman pihan, pehmeällä laajalla nurmimatolla. Kaikki pihanomistajat eivät kuitenkaan täysin allekirjoita edellä mainittua toteamaa.


Nurmikko voidaan kokea taakkana joka viikkoisine leikkaamisineen. En ihmettele ollenkaan. On todettu, että nurmikon hoitaminen kesän aikana vie pihanhoidossa enemmän aikaa per hoidettu neliömetri kuin hyvin tehdyt istutukset!

Ennen oli pihan laadun ja kauneuden mitta virheettömän tasainen ja hyvin leikattu laaja nurmikenttä. Nykyisin uusien pihojen omistajilla on useinkin toiveena mahdollisimman vähän leikattavaa nurmikkoa. Tilalle halutaan jotain muuta, helppohoitoisempaa. Kukapa haluaa suuritöisen pihan, mutta sitä se väistämättä monin paikoin on!

Onko nurmikon ulotuttava aina pihan joka kolkkaan? Miksi se varaston ja pensasaidan välinen parin metrin kaistale pitää olla nurmikkona, sieltä kun pitää siirrellä tavarat ensin ruohonleikkuun edestä pois. Tällaisissa paikoissa voisi pinta olla helppohoitoinen sepeli.

Miksi tamppaustelineen paikka on nurmikolla, kun se pitää joka ainoa kerta siirtää ruohonleikkuun edestä pois ja takaisin? Telineen paikan voisi hyvin miettiä pihan kulkuväylän tai seinän viereen ja laatoittaa. Viidestä kuuteen neliötä laatoitusta olisi riittävä, ei järin suuri investointi.

Miksi pihan pensaat ovat yksittäin istutettu ja miksi niiden alustat on nurmena, kun pensaiden väliin ja juurelle on päältä ajettavalla ruohonleikkurilla hankala päästä? Sitä varten on oltava erikseen pienempi leikkuri! Vaihtoehtona olisi leveä kuorikatealue juurialueella, yhtenäiset laajemmat istutusalueet, jolloin ei tarvitse leikkurin kanssa väleissä pujotella.

Miksei pihalle voisi rakentaa laatta- tai hiekkapolkuja ja oleskelualueita vaikka aamu- ja ilta-aurinkoon omansa? Onko oleskelupihan ainoa pinnoite oltava aina se kaikkein suuritöisin, nurmikko?


Mutta mitä pihalla sitten voisi olla muuta kuin pelkkää nurmikkoa? Vaihtoehtoja on: kestopuuta, laatoituksia, kiveyksiä, koristesepeliä tai kuorikatteita, kunttaa, niittyä, istutuksia. Erilaisia pintoja monipuolisesti yhdistelemällä saadaan verraten vähin ponnistuksin näyttävä ja helppohoitoinen kokonaisuus.

Ei ole pihanomistajan heikkous tai laiskuus kyseessä, jos haluaa pihastaan helppohoitoisempaa vaikka nurmikkoalaa vähentämällä. Kyse on asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta.

Kuka haluaisi työpäivän jälkeen jurrata pihalla nurmikon leikkuussa tunnin tai pari, jos vaihtoehtona olisi vartin verran pienen nurmikkopalan leikkuuta ja loppuilta virkeänä perheen parissa tai vaikka jalkapallon MM-kisoja seuraten.

Parveke, kirvavapaa kesäolohuoneeni

Eteläiselle parvekkeelle tänä kesänä työkiireiden vuoksi tulee mahdollisimman vähän hoidettavaa. Totesin, että viimekesäinen kasvihuoneen kaltainen tila saa nyt vaihteeksi olla olohuoneen jatke ja tilaa oleskelulle oltava. Äitini tekemät keramiikkalampaat vahtivat pelargonioita.


Pajukartiossa oli viime kesänä mahtava keijunmekko ja se selvisi marraskuulle asti. Köynnöksen painosta kartio taipui mutkalle, eikä oikene. Kirvat pesivät sen tuuheaan kasvustoon. Myrkyttäminen oli haastavaa ja torjuntapuikoistakaan ei tuntunut olevan hyötyä. Koko kesä taisteltiin olioiden kanssa. Kuumalla parvekkeella ne tuntuivat viihtyvän liiankin hyvin. Tänä kesänä ei taistella.


Helpon parvekkeen helpot kasvit. Pöydällä on peiponmaksaruoho kokeelleisena istutuksena, vieressä punertava kattomehitähti. En ole kuullut,että kirvat iskisivät näihin. Takana olevan taulun on tehnyt Toiveraamin Tarja Korhonen.

Puun hoitoa virolaisittain

Törmäsin tähän näkyyn taannoin Tallinnassa. Surkuhupaisaa oli, että puu oli lasten leikkipuistossa! Olisi ollut moottorisahamiehelle töitä. Suomessa tämän kuntoinen puu olisi poltettu klapeina ilmaan jo aikoja sitten. Pahasti revennyttä puuta on koetettu täyttää betonilla. Onko ollut tarkoitus 'tukea' puuta täyttämällä muodostunut kolo. Vai 'peittää' tapahtunut pois näkyvistä, pois mielestä? Vai onkohan tämä virolaisten betoniyhtiöiden kehittämä uusi aluevaltaus puutarha-alalle, uuden sukupolven puunhoitokikka ?

Mansikan makuun

Nyt alkaa amppelimansikkani tuottamaan satoa vähintään marja päivässä-vauhtia.


Aioin tänä kesänä jättää parvekkeen istutukset minimiin. Etelään suuntautuva parveke on haastava lämpötilojen suhteen. Kun en ehdi kesäaikaan päivystää kotona, ratkaisu kuulosti minusta hyvälle. Ystävät ovat olleet toista mieltä ja lahjoneet minut mm. amppelimansikalla.


Mansikka tuottaa runsaasti rönsyjä. Leikkaan osan pois, jolloin kasvuenergia suuntautuu vain muutamiin rönsyyn. Pian rönsytaimissakin on nuput. Tämän mansikan marjat ovat pitkänpuikeita. Maistuvat mansikalle, joskin hieman tavallista mansikkaa happamampia. Mutta aamulla herättyäni ensimmäisenä parvekkeen mansikka suuhun ja päivä lähteen mansikanmakuisesti liikkeelle.
http://pihapiiantontilla.blogspot.fi/

Perennaryhmä, viherpeukalon taidonnäyte

Kolumnini 16.6.2010 Kotiseutu Plus-lehdessä


Näinä aikoina viherpeukaloiden sormet syyhyävät ja katseet ovat jo pihan istutuksissa. Eurot virtaavat puutarhaliikkeisiin ja uudet kasvilöydöt kotipihoille. Jotta rahoille saisi parhaan mahdollisen vastineen, on istutusten laadinnassa huomioitava monia asioita onnistuneen lopputuloksen saamiseksi. Perennapenkin perustaminen vaatii hieman asiaan perehtymistä.

Perennoja valitessa on hyvä selvittää niiden erilaiset vaatimukset mm. valontarpeen ja kasvualustan suhteen. Paahteen perenna kun ei viihdy varjossa eikä kosteikkokasvi kivikkoryhmässä.

Valitsemalla eri aikaan kukkivia kasveja saadaan penkkiin näyttävyyttä pitkäksi aikaa. Kukinnan väri on taas makukysymys, toiset pitävät räiskyvistä väreistä, toiset hillitystä valkoisesta. Tärkeintä on että sävyt sopivat omistajan silmään. Perennapenkki on hyvin rajallinen tila luoda jatkuvaa kukintaa. Sen vuoksi kasveja istutetaan limittäin siten, että myöhemmin kukkiva perenna aikanaan peittää lehdillään jo aikaisemmin kukkineen, Esimerkiksi krookus- valkovuokko-pioni-yhdistelmä.


Lisäksi kasvien lehtimuodoilla ovat merkityksensä. Toisilla kasveilla pääasia onkin näyttävä lehdistö (kuunlilja, valeangervot, kotkansiipi). Suosimalla myös erilaisia lehtimuotoja saadaan ryhmään näyttävyyttä. Esimerkiksi vierekkäiset kapealehtiset päivänliljat ja siperiankurjenmiekat tekisivät penkistä suikalemaisella lehtimassallaan levottoman. Kun väliin istutetaan toisenmuotoisen lehtimuodon omaavaa kasvia, asetelma rauhoittuu huomattavasti. Perennojen lehtien värityksissä on myös eroja. Vihreyden keskeltä siellä täällä oleva vaalearaitainen, punertava tai harmahtava kasvusto erottuu edukseen. Tässäkin on muistettava maltti, jotta vältyttäisiin liian levottomalta vaikutelmalta. Suosimalla syysvärityksen omaavia perennoja, saadaan oman lisänsä perennapenkin syysilmeeseen.

Kasvien lopullinen koko, kasvutapa ja leviävyys on myös hyvä selvittää. Tiedetään istuttaa suuremmat kasvit penkin taka-alalle sekä matalat eteen. Leveäkasvuisille perennoille on annettava kasvutilaa, kun taas kapeakasvuiset voi istuttaa lähekkäin.

Istuttamalla ryhmään useampi kappale samaa kasvia saadaan penkkiin näyttävyyttä, selkeyttä ja helppohoitoisuutta. Tällöin vältytään penkin tilkkutäkkimäiseltä kirjavuudelta.

Perennaryhmän kasvien istutusjärjestys määrittyy sen mukaan, mistä suunnasta sitä eniten tullaan ihailemaan. Tällöin tulevan penkin etureunassa ovat matalammat ja takana korkeammat kasvit. Tietenkin säännöt on tehty rikottaviksi, joskus korkeampi kasvi matalan edessä voi olla mielenkiintoinen poikkeus...

Perennojen lisäksi ryhmään voidaan saada uutta ideaa luonnonkivillä tai istuttamalla sekaan pikkuhavuja tai pensaita. Myös yksivuotisilla kesäkukilla voi tehdä tilapäisiä väli-istutuksia.

Perennoille suositeltuja istutusvälejä on syytä noudattaa. Kasveilla menee muutama vuosi päästäkseen kasvultaan normaaliin kokoonsa ja loistoonsa. Jos kasvit istutetaan liian tiheään, kasvusto kasvaa umpeen liian nopeasti. Tällöin kasveja on syytä harventaa, muutoin ne eivät pääse oikeuksiinsa kauniine kasvutapoineen. Ja sehän on tuhlausta jos mikä!

Koko kesän kukkiva, monipuolinen ja näyttävä perennapenkki on todellakin viherpeukalon jalokivi, tekijänsä taidon ja tiedon mitta!

Messuviikonloppu

Viime viikonloppuna oli Katinkullassa Viihdy Vuokatissa-messut, jossa olin yritykseni kanssa mukana. Paikallisen rautakaupan hulppealla osastolla omat pöytäni hukkuivat suureen tilaan. Eipähän ahtaus vaivannut. Mukana oli hyvä palvelupakettikokonaisuus. Minä suunnittelijana, betonikiviedustaja tarjoaa kivet, rautakauppa välittää ne ja viherrakentaja rakentaa. Paikallinen puutarha sponsoroi kasvit osastollemme. Herätettiin mukavasti huomiota.

Istuttajan muistilista

Kolumnini 9.6.2010 Kotiseutu Plus -lehdessä

Tämä aika on istuttajan kulta-aikaa. Kasvivalikoimat parhaimmillaan, kasvukausi edessä ja intoa viherpeukalointiin yllin kyllin.

Istuttamisen ja pihanhoidon riemu voi jo alkukesästä typistyä siihen, etteivät edellisen vuoden istutukset selvinneet talven yli tai kasvu on kituliasta. Kuinka moisilta takapakeilta voitaisiin välttyä?

Usein työssä näitä ongelmia ratkoessa tulee ilmi pari sanaa ’..reilusti lannoitin..’! Istutusvaiheessa pieni taimi tai omenapuu ei tarvitse hevosenlantapatteria istutuskuopan pohjalle. Hyppysellinen riittää. Kukapa se varpaat kakassa viihtyisi! Liiallisesta lannoituksesta johtuen taimen uusi kasvu on liian rehevää ja juurtuminen jää huonommalle. Liian rehevä kasvusto talvehtii huonosti.

Toinen istutuksen onnistumisen edellytys on riittävä kastelu. Sitä ei sovi unohtaa kun kasvi on saatu maahan. Kastellessa annetaan vettä mieluummin kerralla enemmän kuin usein ja vähän. Veden on ulotuttava syvälle maahan kasvin juuristoon asti. Hellepäivänä tehdystä kastelusta haihtuu ilmaan vedestä jopa 70 %. Paras kasteluaika olisi siis illalla, jolloin haihdunta on pientä ja vesi ehtii painumaan yön aikana hyvin maahan.

On myös syytä tarkistaa, että vesi painuu kasvin juurialueelle, eikä lähde lirisemään pitkin maanpintaa. Asian varmistamiseksi voi kasvin juurelle tehdä pienen painanteen johon kastelun suorittaa. Syksyn tullen painanne on syytä poistaa, jotta talvimärkyys ei pesi painanteeseen palelluttaen siten kasvin.

Istutusta ei kannata jättää muuta maanpintaa alemmaksi, vaan ennemminkin lievästi kohoavaksi kummuksi. Tällöin talvimärkyys ei pääse vaivaamaan kasvia. Savimaahan istuttaessa on tärkeää laittaa sepeliä istutuskuopan pohjalle salaojitukseksi, tällöin juuristo ei lepää vedessä ja voi hyvin.

Puiden istutuksen ja juurtumisen onnistumiseen vaikuttaa myös puun tukeminen.. Pari tanakkaa tukikeppiä tiukasti maahan molemmin puolin puuta. Runko sidotaan keppien väliin, siten ettei tuuli pääse heiluttamaan puuta. Kun runko on vakaana, juuripaakkukin on maassa paikoillaan ja puu pääsee juurtumaan rauhassa. Tuennan tarve on noin pari vuotta.

Jos nämä asiat olet ottanut huomioon istuttaessasi, voit todeta hyvällä omallatunnolla: ”Parhaani tein!”

Lasten suusta

Olin tänään pihasuunnittelijan ominaisuudessa erään asiakasperheen pihassa. Mittailtiin tonttia ja keskusteltiin heidän toiveistaan pihasuunnitelmaa varten. Naapuruston lapset olivat kuulleet pihasuunnittelijan tulosta. Pian tultuani pihalle he olivat pyytäneet asiakasperheen äitiä välittämään minulle tärkeän kysymyksen: Mistä ohjelmasta olen? Pihaohjelma Edenistä vai Huvila & Huussista? Vastaukseni oli valitettavasti, en kummastakaan.