22. kesäkuuta 2010

Ihana, kamala nurmikko

Kolumni 23.6.2010 Kotiseutu Plus-lehdessä

Oma piha on mukava asia. Kuinka rentouttavaa on kuljeskella avojaloin oman pihan, pehmeällä laajalla nurmimatolla. Kaikki pihanomistajat eivät kuitenkaan täysin allekirjoita edellä mainittua toteamaa.


Nurmikko voidaan kokea taakkana joka viikkoisine leikkaamisineen. En ihmettele ollenkaan. On todettu, että nurmikon hoitaminen kesän aikana vie pihanhoidossa enemmän aikaa per hoidettu neliömetri kuin hyvin tehdyt istutukset!

Ennen oli pihan laadun ja kauneuden mitta virheettömän tasainen ja hyvin leikattu laaja nurmikenttä. Nykyisin uusien pihojen omistajilla on useinkin toiveena mahdollisimman vähän leikattavaa nurmikkoa. Tilalle halutaan jotain muuta, helppohoitoisempaa. Kukapa haluaa suuritöisen pihan, mutta sitä se väistämättä monin paikoin on!

Onko nurmikon ulotuttava aina pihan joka kolkkaan? Miksi se varaston ja pensasaidan välinen parin metrin kaistale pitää olla nurmikkona, sieltä kun pitää siirrellä tavarat ensin ruohonleikkuun edestä pois. Tällaisissa paikoissa voisi pinta olla helppohoitoinen sepeli.

Miksi tamppaustelineen paikka on nurmikolla, kun se pitää joka ainoa kerta siirtää ruohonleikkuun edestä pois ja takaisin? Telineen paikan voisi hyvin miettiä pihan kulkuväylän tai seinän viereen ja laatoittaa. Viidestä kuuteen neliötä laatoitusta olisi riittävä, ei järin suuri investointi.

Miksi pihan pensaat ovat yksittäin istutettu ja miksi niiden alustat on nurmena, kun pensaiden väliin ja juurelle on päältä ajettavalla ruohonleikkurilla hankala päästä? Sitä varten on oltava erikseen pienempi leikkuri! Vaihtoehtona olisi leveä kuorikatealue juurialueella, yhtenäiset laajemmat istutusalueet, jolloin ei tarvitse leikkurin kanssa väleissä pujotella.

Miksei pihalle voisi rakentaa laatta- tai hiekkapolkuja ja oleskelualueita vaikka aamu- ja ilta-aurinkoon omansa? Onko oleskelupihan ainoa pinnoite oltava aina se kaikkein suuritöisin, nurmikko?


Mutta mitä pihalla sitten voisi olla muuta kuin pelkkää nurmikkoa? Vaihtoehtoja on: kestopuuta, laatoituksia, kiveyksiä, koristesepeliä tai kuorikatteita, kunttaa, niittyä, istutuksia. Erilaisia pintoja monipuolisesti yhdistelemällä saadaan verraten vähin ponnistuksin näyttävä ja helppohoitoinen kokonaisuus.

Ei ole pihanomistajan heikkous tai laiskuus kyseessä, jos haluaa pihastaan helppohoitoisempaa vaikka nurmikkoalaa vähentämällä. Kyse on asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta.

Kuka haluaisi työpäivän jälkeen jurrata pihalla nurmikon leikkuussa tunnin tai pari, jos vaihtoehtona olisi vartin verran pienen nurmikkopalan leikkuuta ja loppuilta virkeänä perheen parissa tai vaikka jalkapallon MM-kisoja seuraten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...