1. syyskuuta 2017

Mitä teen väärin? Kysymys köynnöspinaatin kasvatuksesta

Yhden kasvin kasvatuksessa minua on epäonnistnut jo kahtena vuonna peräkkäin. Pidän pinaatista ja ajatus köynnöstävästä pinaatista oli houkutteleva nähtyäni sen jossakin puutarhablogissa. Minulla olisi valmiina viimevuotinen pajutötterö, jota pitkin sen olisi hyvä kiivetä. Siitä tulisi kasvimaani komea katseenvangitsija! Näin saisin myös tilansäästöä, kun kasvu nousisi ylöspäin. Näin kuvittelin...


Löysin malabarinpinaatin siemeniä paikallisesta puutarhakaupasta. Taimivaihe sujui kitkatta. Kasvua tuli aina ulos istutukseen asti. Kaikki tehtiin pieteetillä, ulkoilmaan karaisut jne. kuistilla. 


Viime vuonnakin sama juttu. Istutuksen jälkeen kasvu lähes pysähtyi. Ympärillä muut kasvoivat, ei malabarinpinaatit. Paikastakaan se ei ole kiinni, kasvimaassa se on kasvanut kahdessa eri paikassa, hieman erilaista multaa sisältävissä laatikoissa. Ja molempina vuosina sen taimia on kasvanut myös valeistutuspenkissä ja olisi ollut mahdollisuus nousta tukiverkkoon. Mutta ei!


Istutin ne tötterön ulkopuolelle tänä vuonna, edellisenä kesänä ne olivat sisäpuolella. Alkukesällä istutuksen jälkeen tänäkin vuonna alkoivat lehdet punertumaan ja paksunemaan, kuin mehikasvin lehdet. Pituuskasvu hiipui.



Elokuussa otetussa kuvassa kasvit ovat hengissä tuolla piilossa. Koko pinaatti on unohtunut mielestä, kun on paljon muuta kasvavaa ja hoidettavaa. Siitä ei ole tullut otettua kuviakaan...

Mutta viime viikolla huomasin pinaatin kasvttaneen ohutta versoa puoleen metriin tukea vasten. Tarkemmin katsottuani huomasin ...


 ...että se oli kukassa! Vieläpä pinkissä kukassa! Pieni ihana lohtu kasvun muuten mennessä mönkään. 


Onko teillä kokemuksia malabarin pinaatin kasvatuksesta? 

En vieläkään haluaisi luovuttaa, vaan mielikuva päässäni vehreästä kasvusta pajutötterössä keskellä kasvimaata on tiukasti päässäni. 

Vinkkejä vastaanotetaan. 

Mukavaa syyskuun ensimmäistä viikonloppua!




13 kommenttia:

  1. En osaa kyllä tuohon kasvatukseen sanoa mitään, hyvin kukkii tosiaan. Ihanan värinen kukka pinaatiksi, tuohan käy jo ihan kesäkukasta, kaunis. Lupsakkaa alkavaa syksyä. ps. Blogissani alkoi tänään kiva arvonta jossa hyvät palkinnot, joten en voi olla vinkkaamatta siitä samalla. Tervetuloa! Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinpä jo blogissasi vierailulla. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Minun pinaattini ovat vain parikymmentä senttisiä. Toinen kasvaa kasvihuoneessa ja toinen ulkona, Ja ei kukkia, joten ei mitään vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavan lohduttavaa kuulla, että on muitakin epäonnisia.

      Poista
  3. Söpö pinaatti:) Mutta kasvatuksesta en tiedä mitään:)

    VastaaPoista
  4. Nuo kukat on ihanat,niin suloiset!! Mitään tietoa ei kyllä pinaateista ole..en edes tiennyt että siinä on kukkia:)) Mukavaa alkanutta syyskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään nähnyt pinaatin kukkivan. Mutta eikös se ole niin ettei siemeniä ilman kukkia... Mukavaa syksyä sinullekin.

      Poista
  5. Kauniisti kukkii pinaatti. Ei ole minusta apua. En ole tuota koskaan kasvattanut.

    VastaaPoista
  6. Pitänee katsoa kukinta loppuun asti. Näkisi miten siemenet muotoutuu...

    VastaaPoista
  7. Kauniisti kukkii pinatti! En oo tuommosta kasvattanu, on ollu tavallista uudenseelannin pinattii, oon kyllä lukenu tiältä blokiloista siitä.

    VastaaPoista
  8. Jännä kukinta, mutta valitettavasti en osaa neuvoa pinaatin kasvatuksessa. Muut hyötykasvit näyttävät kasvaneen komeasti!

    VastaaPoista
  9. Ei mitään hajua, mutta ihana kukinta.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...