25. toukokuuta 2018

Hamppukate kasvimaalla, kokemuksia

Viime vuonna käytin ensimmäisen kerran hamppukatetta kasvimaalla.

Tästä pääset kurkkaamaan viime kesäiseen postaukseen asiasta.



Levitin katteen parin-kolmen sentin kerrokseksi kolmeen istutuslaatikkoon.


Katteessa oli karkeampaa ainesta sekä ohuempaa kuitua. Katteen pinnasta muodostui hyvä hengittävä ja kestävä, vaikka sade hakkasi maata joskus voimallakin, kate piti pintansa eikä multa roiskunut. Ohut aines katosi melko pian, mutta se ei vaikuttanut toimivuuteen.  

Kate hoiti tehtävänsä erinomaisesti. Sitä ei tarvinnut lisätä ollenkaan kesän mittaan. Maa pysyi katteen alla kosteana ja kuohkeana. 

Seuraavana keväänä kate oli vielä niin hyvää että keräsin sen toisesta laatikosta tähän valkosipulille. Rinnalle lisäsin hieman uutta katetta. Nyt voi hyvin verrata uuden ja vanhan katteen toimivuutta. Vanha erottuu tummempana.


Kate on hyvin riittoisaa. Kasvukauden edetessä aion kattaa loputkin laatikot hamppukatteella. Toivottavasti se pitää tänäkin vuonna lehtokotilot pois viljelylaatikoista.




4 kommenttia:

  1. Hamppukate näyttää oikein nätiltä ja toimii varmasti hyvin kun tiivistyy ajan kanssa mullan pintaan. En ole täällä Kuopiossa vielä törmännyt tuotteeseen, mutta täytyypä nyt katsella ihan sillä silmällä. Kiitos vinkistä. ~Katja

    VastaaPoista
  2. Me tilasimme katteen valmistajalta suoraan. Valmistaja näyttää mainostavan somessa aika lailla.

    VastaaPoista
  3. Olen itsekkin pohtinut, että pitäisi tätä kokeilla. Vaikuttaa hyvältä tuotteelta :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tätä voisi kokeilla jopa kasvulaatikossa oleville mansikoille - hyvää olkikatetta on vaikea nykyisin saada ja kankaan laitto kuudelle taimelle tuntuu vähän liioitellulta toisaalta. Kiitos kuitenkin vinkistä! Tuo sateenkesto on hyvä plussa!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...