6. elokuuta 2018

Varjostuskappa toimii

Tänä kesänä aurinko on porottanut kovin kuistillemme, missä minulla on ollut suurikukkaisimmat verenpisarat ulkoa paahdetta ja puuskatuulia suojassa. Vaikka kuistille aurinko ei paista, kuin aamu yhdeksästä iltapäivä kahteen, on verenpisaranurkkaukseni kasvit kärsineet kuumuudesta ja paahteesta. Nuput putoilivat tai eivät avautuneet kunnolla.

Ompelin kuukausi sitten kevyestä polyesteristä varjostusverhot nurkkaukseen ja pingotin ne verhovaijerilla. Verho ei blokkaa täysin auringon valoa vaan päästää osan lävitseen. 

Talveksi verhot on tarkoitus poistaa.

Verhoja asentaessa kuului lonkan verestä pieni napsahdus. Suurikukkaisimman verenpisaran paras oksa napsahti poikki! Harmitusta oli kovasti ilmassa...

Helteet jatkuivat edelleen, mutta kasvit virkistyivät todella. Viikon päästä nuput pullistuivat ja avautuivat normaalisti, kasvit voivat silmin nähden paremmin.

Nurkassa kukkapylvään päällä 'Blue Sarah'kin intoutui nuppujen pudottelujen sijaan kukkimaan. 

Suurikukkainen verenpisaranikin on nyt innostunut kukkimaan. Oli onni, että alkukesästä istutin tämän altakasteluamppeliin. Ei päässyt kuivahtamaan kuumimmallakaan kelillä, vaikka vesi pääsi säiliössä muutaman kerran vähiin.

Kukintaa tulossa vielä toviksi. Olin jo luopua verenpisaroistani, kun ne eivät kukkineet kesällä juurikaan. Olisinpa hoksannut tuon verhon teon jo aiemmin. Onpahan se jo ensi kesäksi valmiina. Verenpisarat säästivät henkensä. 

'Blue Sarah'in tilalla kukkapylvään päällä talvella on ollut kynttilälyhty. Kesäksi laskin lyhdyn vaan alemmalle tasolle ja unohdin sen. Hankin patterikättöisen ajastimella olevan kynttilän viime vuonna marraskuun puolivälissä. Siitä lähtien kynttilä on palanut kuusi tuntia illassa ja palaa edelleen! Annan kynttilän palaa, kunnes sormiparistoista loppuu virta. Alkavathan nuo illat jo hieman pimetä.

2 kommenttia:

  1. Kauniita verenpisaroita. Verenpisara ei hirveästi paahteesta tykkää joten tuo valoverho oli sille varmasti mieleen. Kätevä ajastettu kynttilä ei tarvitse vahtia. :-) ~Katja

    VastaaPoista
  2. Upeat verenpisarat ja tosi kivasti toteutettu varjostus. Onneksi kasvit varjostuksen myötä virkistyivät. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...