30. toukokuuta 2018

Kesäkukkia alkuun

Tänä kesänä kesäkukkamania on iskenyt kelien myötä edellisiä vuosia aikaisemmin. Nyt olen hankkinut kukkia pienissä erissä ja harvinnut tarkemmin, mitä mihinkin istutan. Olisiko tuo ikä tehnyt harkitsevammaksi vai se, että kausi on todellakin vasta aluillaan. Ehtii vielä. 


Nyt on istutusvuorossa puolivarjoon grillikodan eteen vaihteeksi identtiset istutukset. Verenpisara tulee ruukun takareunaan korkeimmaksi kasviksi. 


Reunan yli valuu (tulee valumaan) valkoinen lobelia ja se samalla tuo istutukseen valoa ja raikkautta 


Peippi kukkii pienin hillityin liloin peippimäisin kukin. Sen kukinta ei tässä ole pääasia mutta sopii lehtineen harmaata seinää vasten sinipunaisen verenpisaran kukan kaveriksi. 




Ensimmäiset istutukset tehty. Monta ruukkua odottaa täytyettä, tehdään se ajan kanssa.

7 kommenttia:

  1. Oikein kauniit istutukset! Tapaan suunnitella kesäkukkahankintojani ja sitten puutarhalle päästyäni kaikki suunnitelmat haihtuvat runsauden ja kauneuden äärellä tyystin. Nyt hankin varsin maltillisesti kesäkukkia ja ajattelin, että saahan niitä tarvittaessa lisää. Tuntuu itseasiassa aika mukavalta välillä näin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu minullakin aiemmin. Minäkin pidän tästä maltillisemmasta tavasta.

      Poista
  2. Kauniit istutukset <3 Mukavaa tuokokuun viimeistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vuosi sitten ei tähän aikaan uskaltanut vielä haaveillakaan kesäkukista. Mukavaa toukokuun loppua sinullekin.

      Poista
  3. Kaunis verenpisara ja koko istutus myös. Minkähän takia en ole koskaan käyttänyt peippiä istutuksissa? Sehän on niin mukavan näköinenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole aiemmin käyttänyt peippejä missään. Nyt vaan suorastaan rakastuin tuohon lehtiväritykseen.

      Poista
  4. Tulipas kauniit istutukset! Olen kasvattanut isokirjopeippiä siemenestä, ehtii hyvin kesäkukkaistutuksiin. Viime kesänä löysin alemyynnistä heinäkuun puolella rungollisen verenpisaran, kylläpä kukki hienosti varjossa syksyn pakkasiin saakka!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...