26. kesäkuuta 2017

Vuorenkilpivertailu

Olen pitkään miettinyt mikä ero on eri vuorenkilvillä. Kävin tänään pihassa, jossa on vierekkäin tavallista herttavuorenkilpeä (Bergenia cordifolia) sekä soikkovuorenkilpeä (B. crassifolia).

Vuorenkilvet olivat samankaltaisissa kasvuoloissa vierekkäin ja ovat istutetut yhtäaikaa.


Kuvassa soikkovuorenkilpi on taempana ja herttavuorenkilpi etumaisena. Kokoero oli huomattava. Vuorenkilpi oli aloittanut kukintansa hieman aiemmin ja oli jo siksi kukinnot vaalentuneet.


Tässä kuvassa etualalla on taas soikkovuorenkilpeä. Sillä on hieman soikeampi lehtimuoto ja on muutenkin pienikokoisempi.

On olemassa vielä kolmaskin vuorenkilpilajike, purppuravuorenkilpi (B. purpurascens), mutta sitä ei ole tullut vielä mistään vastaan. Kirjallisuudessakin sitä harvemmin löytyy. Kukinto on tummanruusunpunainen, muuten lienee samankaltainen kasvupaikkavaatimuksiltaan ja ulkonäöltään. Onko kenelläkään kokemusta purppuravuorenkilvestä?


2 kommenttia:

  1. Minulla ei vuorenkilpia pihallani kasva. En ole koskaan niistä innostunut. Lajikkeet, joiden kukinta on syvän purppurainen, voisivat olla kokeilemisen arvoisia. Perus vuorenkilpien mummonkalsarin värisistä kukista en välitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorenkilvet jakavat mielipiteitä, toiset tykkää toiset ei. Ennen pihasuunnitelmia tehdessäni kysyin aina pitävätkö niistävai ei. Toinen ristiriitainen kasvi on pensashanhikki.

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...