28. kesäkuuta 2016

Työpiste omaan pihaan

Olen jo pitkään haaveillut itselleni työtasoa pihan ruukutuksille ja muille multaisille töille. Olin asennoitunut jo rakentamaan työpisteen itse, puutavarakin oli jo valmiina. Pinterestissä olin jo ideoinut mallia. Mies tarttuikin itse toimeen ja haaveeni totutui muutama viikko sitten. Vasara pysyy kyllä omassakin kädessä, mutta taisi olla miehelle ennemminkin arvovaltakysymys...


Ei pöytä mikään siloiteltu ole. Tarkoitus olikin ennemmin toiminnallisuus kuin ulkonäkö. Tietenkin tekijälle oli siisti työjälki. tarkoitus olisi säilöä ruukut ja pientyökalut sekä mullat pöydän alla hyllyllä ja maassa.

Maa viettää aika lailla varaston seinästä. Pöydän edessä on kuormalavasta tehty koroke. Koroke on toiminut hyvin painavampien istutusten teossa. Isot ruukut saa hieman korkeammalle.


Hyvin on pöytä toiminut. Sen molemmin puolin varaston katolta tulevat sadevedet sadevesiastioihin, joten kastelu- ja pesuvesi on äärellä. Tässä sain ruukutettua huonepalsamit.

Pitkän linjan pihasuunnitelman mukaan lähelle tulee kasvihuone, joten pöydälle tulee lisäkäyttöä. Joten työalue hieman laajenee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Perhoset puutarhassa

Puutarha , joka on rikas kasvustoltaan, tarjoaa suojaa ja ravintoa monille erilaisille perhoslajeille. Niittykasvit houkuttelevat kotipihal...