16. kesäkuuta 2013

Piharemppaa 2 osa

Ystäväni pihassa aloitettiin pääoven edustan remontti. Itse olen osallisena suunnittelussa ja osin toteutuksessa.

Pääoven edessä ei ollut kunnon laatoitusta, vaan epämääräinen rikkaruohottunut sepeli. Lähellä ovea oli suuri pihasyreeni ja sen juurella jonkun verran perennaa.


Tässä vilahdus ryhmästä viime kesän puutarharyhmän laatoitusprojektin ajalta.


 Pihasyreeni leikattiin alas, tässä kaivinkone on kaivamassa juurakon pois ja siirtämässä sen takarajalle. Kaivettu paikka näkyy kaivinkoneen kauhan vieressä. Käsipelillä sitä ei olisi saanut siirrettyä.


Samalla kaivatettiin pohja tulevaisuudessa rakennettavalle grillikodalle. Suunnitelman mukaan kannattaa teettää jo tämäkin tulevaa ajatellen. Jatkossa tuohon ei enää koneella pääse. Nyt sai maanvaihdot tehtyä helposti.


Siten alettiin kaivaa oven eteen 40 neliön laatoitusta. Pohjamaa on erittäin routiva, joten kaivettiin reilusti. Tämä on kuvattu portailta ja tunnelma kaoottinen, tuleekohan tästä mitään?


Siellä tuli routa vastaan, oli kovaa kaivettavaa, vaikka elettiin kesäkuun alkua.


Ennen on tienpohjiin ennemmin upotettu suuret kivet, kuin lähdetty niitä kuljettamaan pois. Ilmankos piha on ollut kuin vuoristorata keväisin. Kaunein kivi nostettiin tulevaan perennapenkkiin odottelemaan. Eikä tätäkään kiveä käsipelillä olisi siirrelty.


 Muutama kivi nostettiin talon edestä ja pihaantuloväylältä. Onneksi pihasuunnitteluasiakkaani sattumoisin tarvitsi suuria kiviä pengerrystä varten. Hän haki ne pois.



 Laatoitus seuraavaksi.


 Tästä se lähti. Projekti jatkuu. Piharemppaa osa 3 tulossa pian.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...