9. syyskuuta 2010

Kukkasipuleista iloa kevääksi

Kolumni KotiseutuPlus-lehdessä 9.9.

Sipulikasvien istutusaika alkaa olla käsillä. Mikäs sen mukavampaa, kuin keväällä puutarhan heräämistä odotellessa saada seurailla sulavan lumihangen alta nousevia ensimmäisiä krookuksia ja lumikelloja. Mitä lämpimämpään ja suojaisempaan paikkaan ne istutetaan, sitä aiemmin päästään ihailemaan kukintaa.



Kukkasipulivalikoima on parhaillaan. Niiden hankinnassa kannattaa olla tarkkana. Hyvänlaatuiset sipulit on pakattu ilmavasti siten, että niiden kunnon voi koetella sormin ja silmämääräisesti. Sipulin on oltava kuiva, kiinteä ja ehjä. Hyvänkokoinen sipuli on elinvoimainen.

Sipulikukkien kasvun edellytys on läpäisevä, ravinteikas, hiekkainen multa. Istutusmultaan ei tarvitse välttämättä sekoittaa lannoitteita, sillä ensimmäisenä vuonna sipulikukat kukkivat sipuliin varastoimansa ravinnon turvin.
Sipulit istutetaan usein myöhään nousevien perennojen yhteyteen sekä myöhään lehteen puhkeavien pensaiden juurelle. Lisäksi niitä voi istuttaa aurinkoisille ja puolivarjoisille paikoille suoraan nurmikkoon.

Sopiva istutussyvyys on 2-3 kertaa sipulin koko. Narsissien istutusväli on 10-15 senttiä, tulppaanien 10 ja pikkusipulien mm. krookuksen ja sinililjan 5 senttiä.
Jatkuvuutta kukintaan saadaan istuttamalla puolet sipuleista väärinpäin. Versolla kestää tällöin hieman pitempään tulla pintaan, näin kukinta on myöhäisempää.
Säästääkseen penkissä tilaa, sipulit voidaan istuttaa kerroksittain. Suuremmat (narsissit, tulppaanit) jäävät alle ja pienemmät (krookus, helmililja)päälle. Tällöin on varmistettava näiden kukinnan eriaikaisuus.

Nurmikolle istutettaessa irrotetaan nurmilevy. Alta paljastunut maa möyhennetään ja lannoitetaan, minkä jälkeen sipulit istutetaan vaadittuun syvyyteensä ja nurmilevy asetetaan takaisin paikoilleen. Nurmikkoon sopivat mm. krookukset ja sinililjat.
Sisähyötöön tehtävät sipuli-istutukset tehdään syys-lokakuussa. Istutukset juurrutetaan ja talvetetaan viileässä ja pimeässä korkeintaan +9 asteisessa tilassa, esimerkiksi kellarissa, autotallissa, varastossa. Istutuksia kastellaan hillitysti talvetuksen aikana. Ruukut otetaan päivänvaloon keväällä muutama viikko ennen sipuleiden haluttua kukkimisajankohtaa.

Ulkona tehtävään keväthyötöön istutukset tehdään ulkolaatikoihin ja -ruukkuihin loka-marraskuun aikana. Ruukut haudataan maahan, josta ne nostetaan vasta roudan sulettua keväällä. Istutukset tuodaan valoon ja lämpöön, jonka jälkeen ne kukkivat jo muutaman viikon kuluttua.

Helppohoitoisina kasveina sipulikukat tuovat pihaan ja sisälle oman lisänsä verraten pienellä vaivalla. Kannattaa kokeilla!

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästäkin kirjoituksesta. Sinä osaat hurjan hyvin tiivistää ja ilmaista selkeästi olennaisen, että olisit varmasti hyvää opettaja-ainesta (tiedä vaikka sitä hommaa tekisitkin :)

    Meikäläisellä odottaa kaapissa jo 300 kukkasipulia, enkä millään meinaa malttaa odotella, että pääsisin ne kuoppaamaan. Vähän täytyisi vielä hillitä itsensä, kun maa on niin lämmin..

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Kyllä minulla asia rönsyilisi, mutta lehdessä on tietty tila, johon jutun pitäisi sopia. Se pakottaa tiivistämään.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...