Tarinoita mansikkamaalta

Sattuipa kesällä taannoin mansikkamaalla. Saivat mansikat uuden osoitteen supikoiran vatsaan, ennenkuin itse ehdimme satoon koskea. Hankin kasvimaalle puutarhamyymälästä muovisen käärmeen. Toive oli, että se säikyttäisi mokoman nelijalkaisen matkoihinsa ja jättäisi mansikkamme rauhaan.


Pari päivää piti käärme meidän puoliamme. Sitten se hävisi ja oli kateissa useamman päivän. Viimein se löytyi läheisestä pajukosta poskeen purtuna. Supikoira varmaan otti itseensä, kun huomasi meidän huijaavan sitä Suomen luontoon kuulumattomalla kalkkarokäärmeellä. Kostoksi se piilotti huijausvälineen ja puri palan käärmeen poskesta.

Ei säikkynyt supikoira käärmettä. Otettiin 'kovemmat' otteet käyttöön. Ei ollut loukkua vaan viritettiin katiskan sisään syötti ja katiska mansikkamaalle. Vanhemmillani oli siihen aikaan pieni kääpiösnautseri. Huutelipa äitini pian katiskan virityksen jälkeen koiraa pois mansikkamaalta, jossa tämä mielellään haisteli supikoiran jälkiä. Oli ihmetys suuri, kun koira kutsusta huolimatta ei tullut sieltä pois, seisoi vain. Tovin kuluttua selvisi miksi seisoi paikoillaan. Se oli ahtanut itsensä katiskan nielusta kalasyötin houkuttamana, muttei päässyt pois. Jos joku osaa olla nolo, niin se rassukka sitä oli.

Eipä koira jatkossa piitannut enää katiskasta. Lienekö supikoira nauranut pusikossa viikseensä tapahtumille ja fiksuna otuksena väisteli katiskaa. Annettiin periksi ja viritettiin verkot mansikoiden päälle.