1. syyskuuta 2017

Mitä teen väärin? Kysymys köynnöspinaatin kasvatuksesta

Yhden kasvin kasvatuksessa minua on epäonnistnut jo kahtena vuonna peräkkäin. Pidän pinaatista ja ajatus köynnöstävästä pinaatista oli houkutteleva nähtyäni sen jossakin puutarhablogissa. Minulla olisi valmiina viimevuotinen pajutötterö, jota pitkin sen olisi hyvä kiivetä. Siitä tulisi kasvimaani komea katseenvangitsija! Näin saisin myös tilansäästöä, kun kasvu nousisi ylöspäin. Näin kuvittelin...


Löysin malabarinpinaatin siemeniä paikallisesta puutarhakaupasta. Taimivaihe sujui kitkatta. Kasvua tuli aina ulos istutukseen asti. Kaikki tehtiin pieteetillä, ulkoilmaan karaisut jne. kuistilla. 


Viime vuonnakin sama juttu. Istutuksen jälkeen kasvu lähes pysähtyi. Ympärillä muut kasvoivat, ei malabarinpinaatit. Paikastakaan se ei ole kiinni, kasvimaassa se on kasvanut kahdessa eri paikassa, hieman erilaista multaa sisältävissä laatikoissa. Ja molempina vuosina sen taimia on kasvanut myös valeistutuspenkissä ja olisi ollut mahdollisuus nousta tukiverkkoon. Mutta ei!


Istutin ne tötterön ulkopuolelle tänä vuonna, edellisenä kesänä ne olivat sisäpuolella. Alkukesällä istutuksen jälkeen tänäkin vuonna alkoivat lehdet punertumaan ja paksunemaan, kuin mehikasvin lehdet. Pituuskasvu hiipui.



Elokuussa otetussa kuvassa kasvit ovat hengissä tuolla piilossa. Koko pinaatti on unohtunut mielestä, kun on paljon muuta kasvavaa ja hoidettavaa. Siitä ei ole tullut otettua kuviakaan...

Mutta viime viikolla huomasin pinaatin kasvttaneen ohutta versoa puoleen metriin tukea vasten. Tarkemmin katsottuani huomasin ...


 ...että se oli kukassa! Vieläpä pinkissä kukassa! Pieni ihana lohtu kasvun muuten mennessä mönkään. 


Onko teillä kokemuksia malabarin pinaatin kasvatuksesta? 

En vieläkään haluaisi luovuttaa, vaan mielikuva päässäni vehreästä kasvusta pajutötterössä keskellä kasvimaata on tiukasti päässäni. 

Vinkkejä vastaanotetaan. 

Mukavaa syyskuun ensimmäistä viikonloppua!




26. elokuuta 2017

Latinaa ymmärrettävästi

Alkukirjoitus:

Tämän piti olla vain lyhyt postaus, jossa esittelen saamani uuden Viljelykasvien nimistön. Mutta sitten latina vei mennessään... Tulos luettavissa alla.


Vihdoin sain postitista käsiini tilaamani puutarha-alan ammattilaisten peruskirjan, Viljelykasvien nimistön. Opin käyttämään kirjaa jo puutarhurikoulun aikaan, niinpä senaikainen painokseni on jo kolmetoistavuotias. 


Tästä voi nettiä luotettavammin tarkistaa kasvien nimien oikeinkirjoituksen. Tutkimustyön myötä tieteellisiin nimiin tulee aika-ajoin muutoksia. Kometoista vuotta sitten muistan pensashanhikin tieteellisen suvun nimen muuttuneen Potentillasta Dasiphoraksi.


Nyt uudesta, tänä vuonna ilmestyneestä nimistöstä löytyi eräs merkittävä nimimuutos. Muutoksen kohtasi kaunis, rakas juhannusruusumme. Sn tieteellinen nimi on ennen ollut Rosa pimpinellifolia 'Plena'. Latinassa 'pimpinella' tarkoittaa pukinjuuren sukua.

Pimpinella saxifraga - Köhler–s Medizinal-Pflanzen-241.jpghttps://commons.wikimedia.org/wiki/File:Pimpinella_saxifraga_

Pukinjuuri on yleinen sarjakukkaiskasvi. 'Folia' tarkoittaa lehteä ja 'Plena' on  täysi. Juhannusruusun nimi on ennen ollut vapaasti latinasta käännettynä 'ruusu, jolla pukinjuuren kaltainen kokonainen lehti'.


Nyt juhannusruusumme nimi on Rosa spinossima 'Plena'. Spinosus on latinaa ja tarkoittaa piikkinen, eli Juhannusruusumme on 'piikkinen ruusu' .

Nimistössä on kiehtova suomi-latina sanasto, jolla voi availla hieman tuttujen kasvien tieteellisten nimien merkitystä. Jos kiinnostaa, voi tästä LINKISTÄ klikkaamalla palata vanhaan postaukseeni tieteellisten nimien sisältämistä tarinoista. Tämä linkki voi avata silmiä näkemään pihasi kasvit ihan uudessa valossa.

25. elokuuta 2017

Kasvimaan vahti



Eilen kotiin tullessa huomasin naapurin kissavanhuksen kasvimaalla. En ole havainnut kasvimaalla kissankuoppia. Isäntä manaa nurmikolla pensasaidan vierellä olevia kakkareita. Onneksi nurmikko kelpaa. 


Eihän se kissan syy ole kun käy kakilla naapurissa. Omistajahan se kissansa opettaa ja päästää ulos. Minua vain hirvittäisi laskea omaa kissa ulos. Tuossa kadullakin ajavat niin kovaa, jotta eivät ehdi edes siiliä väistää. 

Minä pidän kissoista mutta olemme kaikki sille allergisia. Jäin jututtamaan kissaa. Aiemmin on lähtenyt hyvin nopeasti omaan pihaan.  Siinä mietitään, lähteäkö livohkaan vai...



...sitä tultiin oikein rapsutettavaksi, niin luulin. Haisteltiin tarkkaan ja kun hajut oli rekisteröity jatkettiin häntä pystyssä matkaa kohti kotia kadun toiselle puolelle. Eipä taida olla sinusta enää lintujahtiinkaan, niin kankeaa on kulku. Kunhan edes hajuillasi ja läsnäolollasi pitäisit rusakot poissa...


24. elokuuta 2017

Kukinnan runsautta hyötytarhassa



Vilkaisu tämänkesäisen hyötytarhan kukkijoihin, sieltäkin löytyi aika runsaasti kukkijoita. 


Omenapuut olivat kukassa kesäkuussa, hieman tavanomaista myöhemmin. Tämän puumme kukinta oli erityisen runsas. Ja nyt syksymmällä, niin sadostakin tulossa ilmiömäinen.  


Toinen puistamme on myöhäisempää lajiketta, sen nuput olivat kauniin pinkkejä. Kukinta ei ollut niin runsas kuin ensimmäisessä puussa. 


Luumukin kukki osin yhtäaikaa omenapuun kanssa. Pihamme luumu on tuotu Laukaasta, jossa emokasvi on menestynyt hyvin ja tehnyt runsaasti juurivesoja. Me olemme pohjoisemmassa V-vyöhykkeellä ja saadaksemme satoa olemme riippuvaisia lämpimistä pitkistä keväistä ja syksyistä.


Toivottavasti saamme tänä vuonna edes muutaman luumun. Viime vuonna sato oli harvinaisen runsas siksi emme odottaneet suuria tälle vuodelle. Mutta ainakin samme nauttia runsaasta kukinnasta.


Mesimarja kukki runsaasti kirsikan kanssa samoihin aikoihin. Satoakin odotetaan, sillä tällä kertaa sekoitettuna useampaa lajiketta, joten ristipölytys onnistuu. 


Siemenestä kasvattamani kuukausimansikat kukkivat vuosi vuodelta paremmin. Ja levenevät jo siten että osa sadosta jäänee piiloon.



Kasvimaalla sitruunamelissa yllätti talvehtimalla ilman suojausta. Nyt tänä kesänä sen kasvu on ollut erityisen runsas ja elokuun alussa aloitti kukinnan, jota en ole koskaan nähnyt. 


Mäkimeiramikin talvehti ilman peittelyitä ja kukinta houkuttelee pölyttäjiä. Tämäkin on kasvanut todella suureksi. 


Yrttitarhan kolmas yllättäjä oli salvia, joka sekin talvehti ja alkoi kukkimaan. Annoin kukkia, koska minun aiemmat salvian kasvatusyritykseni eivät ole edenneet kukintaan asti.


Neljäs talven yli talvehtinut yrttini, timjamikin äityi kukkimaan. Se nyt on jäänyt hieman sitruunamelissan, salvian ja mäkimeiramin jalkoihin. Näitä on joutunut oikein karsimaan. 


Korianterin hankin keväällä ja sekin on saanut kukkia, saanen ehkä muutaman siemenenkin ensi vuodeksi...




Vuosi sitten keväällä kylvin iisoppia ihan etanoiden karkoittamiseksi kasvimaassa. Ja nyt ne kukkivat joko vaaleanpunaisena tai valkoisena.


Chili kukki kuistilla kahdessa ruukussa sekä kahtena taimena kasvihuoneessa tosi runsaasti, jopa niin, että se aika-ajoin pudotteli kukkiaan pois. Satoa on saatu jo pitkin kesää.



Ruohosipulissa kukinta on aina runsas. Kun leikkasin yhden puskan matalaksi kuivattamista varten , piti kukat siirtää maljakoineen kuistille voimakkaan sipulintuoksun vuoksi. Tästä pääset sadon kuivatuspostaukseeni.



Kurpitsan kukat ovat jääneet huonommalle kuvaamiselle, mutta kukkineet ovat ja satoa saatu.


Tomaateissa on ollut kukintaa runsaasti, toivottavasti ehtivät tomaateiksi asti. 

 

Kurkun kukintaa oli mielenkiintoista seurata. Itselle täysin uusi kasvi. Kukan koko oli yllätys, niin puhtaan keltainen ja selkeälinjainen. Satoa tulee solkenaan, kunpa kelit pysyisi lämpiminä...


Paprika jäi kasvihuoneessa kurkun ja chilin nurkkaan rutistamaksi, mutta ehtinyt kukkia sekin, sato jäänee heikoksi puutarhurin mokailujen vuoksi. Tarhuri on ensi vuonna jo hivenen viisaampi.


Härkäpavulle kävi heikosti, mutta viisi vartta lähti kasvuun ja kukintan asti. Joku käy verottamassa kasvien lehtiä, saa nähdä tuleeko satoa. Pavun mustavalkoinen kukka on kiehtova. 


Meksikon minikurkku jäi vain kukinnan asteelle. Kesä ei ollut sille riittävän lämmin avomaalla menestymiselle. Satokin olisi kiva...



Maissi oli kokonaan uusi tuttavuus. Siispä sen koko ei ollut tiedossa ja jo ennen kukitaa se tavoitti kasvarin katon. Siitepölyllään sotki kurkun lehtiä. En hoksannut kopistella niitä tuoreiltaan lehdiltä pois, vaan lehtiin tuli homepilkkuja ja eniten sotkeentuneet lehdet piti poistaa.  


Peruna ruukussa kukki nopeasti. Ihana väri! On siis sadonkorjuun aika...


Kyllä sitä kukinnan moninaisuutta ja kauneutta hyötytarhassakin on, pitää toisinaan vaan pysähtyä ja laskeutua lähelle kasvia huomatakseen sen. Kukinnan lisäksi näissä kasveissa on vielä yksi lisä, saadaan täydennystä keittiökoriin. Tänä vuonna se on ollut poikkeuksellisen runsas ja vaihteleva kasvihuoneen tulon myötä. Osakiitos myös Bokashimullan ja saadun lannoiteveden.










17. elokuuta 2017

Ollako pettymys vai ei...

Postilaatikosta keväällä löytyi kasvikuvasto, joka oli täynnä mitä ihanampia pistokkaita. Silmään pisti sinivalkoinen verenpisaran kukka, jota mainostettiin Suomi 100 vuotta -logolla. 
Innostuin tästä kukan puhtaasta sinivalkoisuudesta ja tilasin mm. yhden setin pistokkaita.

Pistokkaat istutettiin kookosmultaan.
Kesällä taimet pääsivät ulkoilemaan, mutta kukkimaan innostuivat vasta elokuussa.
Nuput odottivat aukeamista pitkään, pitivät jännityksessä.
Neljä päivää sitten ensimmäiset nuput avautuivat. Yllätys oli alkuun melkoinen. Mitä! Kukinto ei ollutkaan sinivalkoinen vaan vaaleanpuna-violetti!
Ensin ajattelin kukinnon värin muuttuvan ajan myötä, mutta neljä päivää vanhan kukan väri on muuttumaton. Googlen kuvahaun mukaan 'Blue Sarah' voi olla joko sininen tai violetti. 
Mutta toisaalta kukka on suurikokoinen ja kauniin värinen. Yllätyksen tuoma pettymys on laantumassa. Tätähän se on useasti kasviostoissa, ollaan ostamassa vaaleanpunaista pionia ja se osoittautuukin punaiseksi. 


Kasvi on kooltaan roteva, joten tulevina vuosina odotettavissa runsasta kukintaa, jos talvetus onnistuu...

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...