18. helmikuuta 2018

Pienikin on kaunista

Viime kesänä ihan pienetkin kukat ovat tulleet nähdyiksi aivan eri tavoin kuin ennen. Tosin en kaikkien noiden kasvien edes tiennyt kukkivan...


Mökillä kasvaa kaksi korpipaatsamaa (Rhamnus francula). Se ei ole yleinen koristekasvina. Ne ovat edellisen mökinomistajan perua. Minulle kasvi oli puurtarhurikoulun kasvien nimi- ja tunnistustentistä tuttu. Nyt on ollut ilo seurata sen kukintaa.



Malabarin pinaatti (Basella alba) on ollut haastava kasvatettava. Pari kesää ne on vain juroneet. Viime kesänä yksi innostui kukkimaan. En ole koskaan nähnyt tämän kukintaa.



Lankaköynnös (Muchlenmeckia complexa) intoutui kukkimaan kuistilla. 


Hopeaputouksen (Leucophyta brownii) kukinta pisti silmään työpaikan etuoven vieressä olevasta amppelista. Tätä myöskään en ole koskaan huomannut. Nätti kukka, olisipa isompi.


Pihakäenkaalin (Oxalis fontana 'Rubra') kukka pistää kyllä silmään. Ihanat vastavärit!



Meksikon minikurkku (Melothria pendula 'Scabra') oli minulle viime kesänä ihan uusi tuttavuus.


Sitruunamelissa intoutui kasvamaan talvehtimisen jälkeen todella runsaasti. Varret olivat täynnä pieniä valkoisia kukkia.


Kuin Kymmenen uutisten loppukevennyksenä tässä kuva Lontoon eläintarhasta parin vuoden takaa.  Tässä apinat lepäilevät pensaan päälle köynnöstäneen lankaköynnöspatjan päällä. 

8 kommenttia:

  1. Meillä tuota korpipaatsamoo kasvaa villinä tässä rannalla. En oo kukintoo seurannu, marjat on melekein mustat ja värrii niissä on kovasti. Oisko linnut alunpittein sitä kulettaneet ja on kaunis lehiltään. Ränsistyy vanhemmiten. Lankaköynnos ol miulla viimekesänä ensimmäistä keroo ja yritän sitä talavettoo varastossa. Vois kai pittee sisälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korpipaatsama taitaa olla enemmänkin luonnonkasvi. Minun lankaköynnökseni unohtui kuistille pakkasiin. Olisin koettanut talvettaa, syksyllä uusiksi.

      Poista
  2. Ihana kesätuulahdus tuli tästä postauksesta! Kauniit kuvat! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
  3. Ihania pikkukukkia, ja sellaisissa kasveisskin, joiden en ole tiennyt ollenkaan kukkivan:)

    VastaaPoista
  4. Useimmat ihan uusia tuttavuuksia minulle

    VastaaPoista
  5. Minulle aivan outoja kasveja. Kiva kun esittelit.

    VastaaPoista
  6. Pieni on usein hyvin kaunista.
    Blogissani olisi sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Lähdetäänpä selailemaan kuvia...

      Poista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...