19. syyskuuta 2011

Piharakentajan haasteet

Kolumni 15.9. KotiseutuPlussassa

Toimiva, viihtyisä ja helppohoitoinen piha. Siinä tavoitetta niin vanhan pihan omistajille kuin uuden rakentajille. Enää ei riitä -70-luvun pelkkä sileä nurmikenttä. Nyt vaaditaan pihalta persoonallisia, yksilöllisiä, kestäviä ratkaisuja, samoin kuin sisätiloissa. Kaunis piha on käyntikortti taloon ja kertoo paljon talon asukkaista.


Pihan perustaminen vaatii paljon tietämystä materiaaleista, kasveista, viherrakentamisesta. Uuden pihan rakentajalla tai vanhan pihan uudistajalla on monta haastetta ratkaistavaksi. Olisi mietittävä kulkuväylät ja istutusten sijainnit. On löydettävä järkevät paikat tuuletukselle ja pyykin kuivaukselle. Lapsetkin haluavat pihalle trampoliininsa ja avointa tilaa pallopeleille. Omat paikkansa pihassa vaativat puutarhakeinu, peräkärry, grillikatos, lipputanko, valaisimet, komposti ja roskakatos. Hyötytarha kasvihuoneineen olisi saatava johonkin mahdutettua. Kaikki toiminnot olisi sijoitettava helposti saavutettavaksi. Siinä haastetta kerrakseen!


Muutakin mietittävää löytyy. Mitkä kasvit menestyvät pihassa? On muistettava sijaintimme V-kasvuvyöhykkeellä, kaikki puutarhalehtien esittelemät kasvi-ihanuudet eivät meillä menesty. Kasvivalinnoissa otettava huomioon tontin kasvuolot, pohjamaan laatu, kosteus- sekä tuuliolot.

Omat mieltymykset ohjaavat myös kasvivalintoja. Halutaan isoäidin iirikset tai mummolan syreenistä lohkaistu juurivesa omalle pihalle. Toisinaan kaivataan pihalle vain pinkki tai valkokukkaisia kasveja. Kasvien tuleva koko, kasvutapa ja yhteensopivuus on osattava ottaa huomioon. Jokaisella pihan kasvilla on oma tehtävänsä esim. näkö- tai tuulensuojana, tilan rajauksena ja jakajana jne.


Hyvällä ennakoivalla suunnittelulla voidaan välttyä monelta yllätykseltä. Etevä oman pihan rakentaja, osaa ideoida juuri itselleen ja omalle tontille sopivat mieleiset ratkaisut. Pihan suunnittelussa kokonaisuuden hallinta vaatii erityistä hahmotuskykyä ja silmää.

Kaikilla ei ole kuitenkaan taitoa tai aikaa visioida pihan toimintoja, silloin ammattilaisesta on apua. Hän näkee mitkä haaveista on toteutettavissa ja mitkä eivät. Suunnittelun kustannus voi olla vain muutamia prosentteja pihan lopullisista rakennuskustannuksista, ei siis suuri investointi. Valmiin suunnitelman pohjalta on helppo lähteä toteuttamaan unelmien pihaa vaikka osissa, useamman vuoden aikana.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu piha maksaa itseään takaisin mm. pihan rakentamisen ja hoidon helppoutena sekä yleisenä näyttävyytenä, viihtyvyytenä.

Jotta ensi kesälle saisit suunnitelman työtaakkaasi helpottamaan, kannattaa sinun lähteä nyt asialle. Talviaika on hyvää aikaa miettiä piha-asioita. Keväällä pitää päästä jo pihahommiin.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pihassakin!

2 kommenttia:

  1. Me ollaankin mietitty pitäisikö itse suunnitella piha vai ottaa ammattilainen. Ajattelimme viherrakentaa pihamme ensi keväänä. Nyt tosiaan talviaikana olisi aikaa suunnitella. http://juureva.pro/viherrakentaminen.html

    VastaaPoista
  2. Kauniin näköinen piha. Meidän piha on jotenkin todella hankala, siihen on vaikea näin kokemattomana suunnitella mitään. Tahtoisin siitä kuitenkin näyttävän näköisen. Uskonkin, että täytyy ammattilainen hankkia viherrakentamiseen. Nuo kivet näyttävät hienoilta, tuo mukavan lisän kokonaiskuvaan. https://www.satakunnanviherpalvelu.fi/palvelut

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Runollinen, ihana voipallo

Kullero (Trollius europaeus) on kuulunut lapsesta pitäen ehdottomiin lempikukkiini. Silloin lähinnä ihailin kulleroita luonnossa. Koti...