22. elokuuta 2011

Pihassa koittaa pian syys!

Kolumni 18.8. KotiseutuPlussassa

Kesä antaa jo tilaa syysvärelle ja –tuulille pihoissakin. Sadonkorjuun aika koittaa. Loppukesän näyttävät perennat sekä pensaat kukkivat parhaillaan. Puiden lehdissä näkyy jo aavistus keltaista ja punaista, keltaisia lehtiä ilmestyy nurmikolle. Aamulla pihanurmilla kengänkärjet kastuvat kasteesta. Viileä ilmanala pyyhkii iholla. Kesä alkaa olla selän takana.


Mukavassa muistissa ovat vielä kesäiset tuoksut, grillaushetket terassilla ja lasten leikit nurmikolla. Pihalla on viihdytty. Pihatöitä on tehty, nurmikkoa leikattu ja istutuksia kitketty. Kesälomien loppuessa ja arjen koittaessa jää aikaa pihalla oloon ja pihatöihin usein vähemmän. Innostus pihan hoitoon usein lopahtaakin näin loppukaudesta.

Syyslannoituksen aika
Pihatöiden osalta kesän suurin työ on jo takanapäin, alkaa hieman helpottaa. Mutta niille, jotka vielä jaksavat pihassa puurtaa, olisi siellä vielä muutamia töitä tehtävänä. Nyt olisi syyslannoituksen aika. Nurmikko, perennat, pensaat ja hedelmäpuut hyötyvät lannoituksesta sillä lannoitus parantaa seuraavan kasvukauden kasvua ja vahvistaa talvenkestoa.

Pensasaita voisi kaivata myös hieman leikkaamista, samoin herukkapensaat harventamista. Uusia istutuksia ja perennojen jakamista ehtisi viitseliäs edelleen tehdä. Nurmikko tosin ei enää vaadi niin usein leikkaamista. Aikaa pihanhoidosta jää nyt muuhunkin.

Niinpä pihatöiden helpottuessa säästynyt aika voitaisiin hyötykäyttää vaikka mukavaan yhdessäoloon pihalla, perheenkeskeiset pihaolympiadit, mölkky- tai tikkakisat pystyyn tai jatketaan pihakautta pimeään asti taskulamppurallilla. Iltahämärässä lettukestit pihalla ulkotulien valossa olisi hauska kokemus lapsillekin.

Pimeällä piha saa uuden ulottuvuuden pienellä lisävalaistuksella. Erityyppisillä, tilapäisilläkin valoratkaisuilla voidaan helposti valaista pihan istutuksia, puita tai vaikka suurta kiveä. Nykyiset energiatehokkaat led-valot ja johdottomat valaisimet antavat mahdollisuuden monenlaisiin näyttäviin ratkaisuihin. Näin saadaan luotua pihaan aivan uudenlainen hämäränajan maisema ja jatkettua pihalla oleskelua pitemmälle syysiltoihin. Ulkotulet ja kynttilät viimeistelevät lämpimien syysiltojen pihallaoleilun nautinnon.

Vaikka kesää ei ole enää jäljellä, piha on siellä edelleen. Älkäämme unohtako sitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Perhoset puutarhassa

Puutarha , joka on rikas kasvustoltaan, tarjoaa suojaa ja ravintoa monille erilaisille perhoslajeille. Niittykasvit houkuttelevat kotipihal...