27. huhtikuuta 2011

Pihakauden alun kiusaukset

Kolumnini KotiseutuPlussassa 28.4.

Tänä keväänä lumi on sulanut nopeaa, lämpökin helli aikansa meillä täällä V-vyöhykkeelläkin. Hangen alta paljastui piha siinä kunnossa, mihin se syksyllä jäi. Nurmikon haravointi ja muut pihatyöt kutsuisivat.

Pihatöiden ajoituksessa kalenteri kannattaa pitää mielessä. Vaikka sää on ollut menneinä päivinä kesäisenkin lämmin, maa on edelleen paksussa roudassa. Kalenterin mukaan tähän aikaan tehtävät pihatyöt ovat edelleen vähissä. Kelin salliessa haravointi, kalkitus, pensaiden leikkaukset ovat tämän hetken pihatöitä.

Nurmikon kannattaa antaa kuivahtaa kunnolla, ennen haravointia. Kulutusta märkä keväinen nurmikko ei vielä kestä. Haravoinnilla poistetaan kuollutta ruohojätettä samalla saaden valoa ruohon tyveen. Tässä vaiheessa olisi hyvä myös kalkita nurmikko, jotta nurmikon hyvinvointi turvattaisiin ja sammaloitumiselta vältyttäisiin.

Kevätlannoitus olisi hyvä tehdä piakkoin. Etenkin, jos ruohonleikkuujäte kerätään aina kerääjällä pois. Tällöin nurmikosta viedään suuri määrä ravinteita pois, maa köyhtyy ja näin nurmen kasvuvoima hiipuu. Silloin huonovointisessa nurmikossa saavat rikkaruohot vallan.

Paras pensaiden leikkausaika on kevät. Leikata vielä silmun puhkeamiseen saakka. Useimmiten riittää ns. pelkkä hoitoleikkaus, jossa poistetaan kuivat ja talvella vaurioituneet oksat sekä toisiaan hankaavat oksat joko aivan tyvestä tai terveeseen versoon asti leikaten. Tämä sopii myös ikivihreille alppiruusulle ja havuille sekä sellaisille lehtipensaille, joilla muu leikkaus ei ole ajankohtainen

Vanhempia pensaita uudistetaan harventamalla. Pensaista leikataan 3-5 vanhinta oksaa pois, jotta oksisto harvenisi ja uudet versot saisivat kasvutilaa. Tällaisia harvennettavia pensaita ovat esimerkiksi kanukat, kuusamat, syreenit, lumipalloheisi, hanhikit, herukat, tuomipihlajat ja aroniat. Viimeksi mainituille kahdelle sopii myös alasleikkaus.

Helposti uudistuville pensaille alasleikkaus on paras ja helpoin tapa. Jos lumitaakan alla on katkeillut paljon oksia tai pensas on ylisuuri tai liian harva, alasleikkaus on hyvä vaihtoehto. Pensaan kaikki versot leikataan 20 sentin korkeudesta poikki. Pensas aloittaa runsaan versomisen heti ja saman vuoden versoilla kukkivat pensaat kukkivat jo alasleikkauskesänä. Tällaisia uudistuvia pensaita ovat mm. pensasangervot, happomarjat, tuoksuvatukka, pensasruusut. Leikkauksen jälkeen kasvu voi olla liian rehevää, silloin uusia versoja on syytä harventaa.

Paras on malttaa vielä pihalla uurastusintoa. Perennapenkkien viimevuotiset lehdet suojaavat vielä orastavaa perennan kasvua yökylmiä vastaan. Talvisuojaukset saavat vielä olla paikoillaan. Hyvin aikaisin tehdyt istutuksetkaan eivät lähde sen nopeampaa kasvuun, kuin jos maltettaisiin odottaa muutama viikko.

Malttakaamme vielä tovi ja suunnitelkaamme vielä tulevia pihatöitä kaikessa rauhassa. Piha palkitsee kärsivällisen.

2 kommenttia:

  1. Millä perustelet tuon 20 cm korkeuden? Minusta se on monella pensaalla aivan liikaa. Varsinkin jos ihmisille sanoo 20 cm, he jättävät varmuuden vuoksi 30 cm. Jos maassa on vielä lunta ja katsotaan sen pinnasta se 20 cm, joillakin voi jäädä 50 cm tapit.

    VastaaPoista
  2. Korkeutta voisi luonnehtia keskiarvoksi. Pituudeltaan rajatussa jutussa joutuu toisinaan karsimaan ja yksinkertaistamaan alkuperäistä tekstiä paljonkin. Suurella pensaalla alle 20 cm:n kantoon leikkaaminen voi olle haaste. Tottahan se on, että esim. pienen pensaan kohdalla se voi olla liiankin korkea. On leikkaajan omalla vastuulla jättääkö kannon suositusta korkeammaksi. Ei pensas liian korkelle jätettyyn kantoon kuole. Parempi on että leikkaa, kuin jättää leikkaamatta. Hankien aikaan en kuitenkaan suosittelisi pensaiden leikkaamista juuri mainitsemastasi syystä.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista blogissani. T. JaanaS, Pihapiika

Perhoset puutarhassa

Puutarha , joka on rikas kasvustoltaan, tarjoaa suojaa ja ravintoa monille erilaisille perhoslajeille. Niittykasvit houkuttelevat kotipihal...